Tantsut Majvikissa

Porkkalan parenteesin aikaisessa KGB:n vakoilukeskuksessa
järjestettiin konserttitanssiaiset, jossa esiintymislavalla nähtiin
muun muassa oopperalaulaja Seppo Ruohonen ja tanssiorkesteri Camerata. Koska
suurimmalla osalla soittajista oli käsissään jousisoitin, tiesi
se, että valssi oli kovasti mukana pyörähdyksissä.

Paikka olisi loistava perinteisillekin tansseille. Suuri, aito
parkettilattia ja ulkona parkkipaikkoja riittävästi. Valehtelen
varmaan vähän, jos sanon, että vastaavan kokoiset tanssilavat
käyttäisivät itsestään usein nimitystä suurlava.

Yritin tauolla talon emäntää ylipuhua, että kokeilisi
järjestää myös enempi tavanomaisemman tyyliset tanssit vaikkapa
vain koemielessä, niin nähtäisiin löytyykö väkeä kehä 3:n
länsilaidalle riittävästi. Junarata ja hyvät tiet puhuvat
riittävyyden puolesta.

Itse arvostan kovasti vanhoja ikivihreitä melodisia
iskelmäkappaleita, jotka kaikki soveltuvat erinomaisesti
tanssikappaleiksi. Nykyiskelmä on mielestäni enempi rytmimusiikkia, jossa äänen
voimakkuudella ja nopeudella sekä soittajien kiemurtelulla yritetään
korvata melodisuus. Siksi monta kertaa välilevyt ovat tanssittavampia kuin
orkesterien soittamat ’puggihyppelyt’.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu