Vilkas mielikuvitus pitää terveenä

Sosiaalinen lataus syntyy esimerkiksi
rentouttavan jutustelun tai kosketuksen yhteydessä. Millä tahansa
mielikuvalla voi olla myös suuri eroottisluonteinen merkitys. Unen
rajamailla sitä odotellessa tai heräillessä toivoo, että
mielikuvat olivat positiivisia, jolloin uni olisi rauhallista ja
heräillessä vastaavasti tuleva päivä olisi mukava aloittaa
hyvällä mielellä. Edelliseltä tanssireissulta esimerkiksi
hymyilevän daamin kasvot tai hänen tanssikosketuksensa palaavat
kerta kerran jälkeen ’rainakoneeseen’ raksuttamaan. Kaikki tällaiset
seikat kohentavat osaltaan mielialaa, tulee rauhallinen ja
mukava olo. Tanssi voi olla varsinkin terveille ennalta
ehkäisevää hoitoa stressiä, ahdistusta ja masennusta vastaan.

 

Monet tulevat tanssipaikoille vanhasta
tottumuksesta tai muuten vain katselemaan ihmisten menoa. Jo vastakkaisen sukupuolen katseleminen
saattaa luoda onnentunnetta ja erityisesti vetoa toista kohtaan. Jos
pidämme jostakin kovasti ja syystä tai toisesta menetämme
näköyhteyden, aiheuttaa tämä pettymystä ja turhautumisen
tunnetta. Katse ihastuksemme suunnalta saa vatsamme kouristelemaan ja
aivoissamme syntyy tyydytyksen tunne – kuin suuri palkinto olisi tullut
osaksemme. Katseiden kohtaaminen sosiaalisessa tilanteessa on kuin
lupaus lähemmästä tuttavuudesta. Sama ilmiö on tähden ja
lavan vieressä heiluvan faniporukan välillä. Tähden kohdistama
katse voi tainnuttaa ihailijan siihen paikkaan.

 

Yhteisöllisyys tai oikeastaan sen
puute on viime aikoina saanut vahvaa sijaa kaikessa keskustelussa.
Samaa tarkoitetaan, kun puhutaan
laumasta. Sata vuotta sitten kiihtyi seurojentalojen
rakentaminen. Taustalla päällimmäisenä oli tila, jossa noin sata
ihmistä mahtuu mukavasti tanssimaan. Se on lauman optimikoko.
Hyvällä tunnelmalla usein tarkoitetaan sitä, että edes
mielikuvissa päästään tyydyttämään eroottista kaipuuta, joskus
jopa uskollisuutta venyttäen.

0
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu