Tanssin peruskaava

Lavatanssi on syliotteessa
tapahtuvaa liikkumista, missä mies ja nainen keskustelevat
toisilleen vartaloiden välityksellä synkeän ja ikävän musiikin
tahtiin. Se on intohimoa, joka ei koskaan täyty. Se on makeaa surua.
Kaksi toisilleen ventovierasta sukupuolta tulevat yhteen ja luovat
yhteisen harmonisen kokonaisuuden, yhteisen fantasian. Se on kaukana
’Tanssii tähtien kanssa’ -tunnelmasta.

Kaukana ovat erilaisuus,
vastakohtaisuudet ja ristiriidat; esiin työntyvät yhteisolo, kosketus ja
harmonisuus. Tämä on peruskaava vastakkaisten liitosta,
keskiaikaisesta kuninkaan ja kuningattaren avioliitosta, satujen
prinssin ja prinsessan häistä tai auringosta ja kuusta. Näin on
asianlaita myös tavallisessa lavatanssissa..

Syvällä psyykessämme
vastakohtaisuuksien liitto ei koskaan toteudu täydellisesti. Mitä
enemmän yritämme etsiä iloa sitä kauemmaksi se kaikkoaa. Olemassa
olon harmonisuus ja täydellisyys karkaa käsistä ja ilot kumoavat
toisensa. Paratiisi näyttää olevan aina siellä, missä me emme
ole.

Yhtymisen kaipuu on
harvoin pelkkää seksin kaipuuta vastapuolelta, vaikkakin unelmissa
usein sukupuoliyhdyntä jonkun epätodennäköisen henkilön kanssa
sitä symboloi. Haluamme vastakkaiselta puolelta jotain sellaista,
mikä tekee meistä yhdessä kokonaisuuden. Platon filosofiassaan
pohdiskeli tätä ihmisen jakautumista kahteen osaan ja näiden osien
ikuista toistensa etsimistä.