Tampereen itsenäisyysjuhlat
Tähän
asti olen hiukan nuivasti suhtautunut noihin linnan
juhlatanssiaisiin. Enempi kai se on johtunut siitä, että olen
tuntenut myötähäpeää niin presidenttiparien, kadettien kuin
muidenkin tanssitaidoista. Mielestäni se taso ja tyyli on ollut
sopivampaa hämärien yökerhojen pikkutunneille kuin
itsenäisyysjuhliin. Monikin oli varmaan käynyt erään edesmenneen
opetusneuvoksen tunneilla, mutta tuloksista päätellen opetus ei
ilmeisesti ollut pudonnut hyvään maahan.
Kuvittelin,
ettei tällä iällä mitään suurempia tunteen purkauksia
sitä enää koe, mutta erehdyin siinäkin. Tippa vierähti silmääni,
kun katselin tv:stä Tampere-talon itsenäisyysjuhlakonserttia. Se
oli koko kansan itsenäisyysjuhla. Esitykset olivat niin hienosti
johdettu ja toteutettu, että tuntui kuin olisi itse ollut paikalla.
Kiitokset presidentille ja erityisesti hänen vaimolleen rohkeudesta
tehdä muutoksia kivettyneeseen käytäntöön silloin kun tilanne
siihen on kypsä ja vaikka riski täydellisestä fiaskosta leijuu
tummana varjona yrityksen yllä.
Tämä
olkoon mallina maamme muulle johdolle muutospäätösten tekemisestä
ja niiden viemisestä loppuun kunnialla.
Tampere-talon sali on upea ja orkesteri on korkeatasoinen.
Mitä telkkarista näki valaistus ja taustaheijastukset oli myös tyylikkäästi toteutettu.
Kun oli niinkin paljon vaivaa nähty Pirkanpoikien ja tamperelaisen Sympaatti-kuoron kokoamiseksi, niin olisi voinut antaa niiden esittää pari kappaletta edes. Minusta kuoro-osuus ja orkesterin finaali olivat ohjelman parasta antia.
Ilmoita asiaton viesti
>>” ..olisi voinut antaa niiden esittää pari kappaletta edes ..”
Kuorolaulu tuntuu kuulijastakin juhlalliselta ja sopii erinomaisesti tämäntyyppisiin tapahtumiin. Kuorolaulussa korostuvat samalla kertaa sekä yhteisöllisyys että yksilöllinen osallistuminen. Siinä jokainen tuntee olevansa pääosan esittäjä.
Sen verran palaan vielä yleiseen puoleen, että varmaan kynnys on korkealla palata vanhaan pönöttävään juhlamuotoon. Tosin suuret muotigurut eivät tuntuneet tietävän mitään pukukoodista ’tumma puku’, koska pitkät hameet olivat varsin leimallisia naispuolisilla juhlijoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä monien naisten ylipukeutumista juhlapukuun ja vielä prameileviin kimalluksiin me ”muotiarvostelijat” napurin luona morkkasimmekin. Ja tulihan sieltä laahuskin, vaikka olin juuri sanonnut, että laahusta tuskin sentään kenelläkään ole. En minä sinänsä pitkää hametta pidä sopimattomana kunhan ei ihan maata viistä. Monet tuntisivat olonsa epämukavaksi lyhyessä mekossa, ellei ole tottunut sellaista käyttämään, eikä halua sääriään paljastaa.
Ilmoita asiaton viesti
Upea ja rohkea kokonaisuus. Se oli hallittu ja monenlaisia taiteellisia makupaloja tyylikkäästi kaikille. Yhteislaulu oli niin sävähdyttävä, että täytyi pitää toisella kädellä tuolireunasta kiinni ja toisella pyyhkiä silmäkulmia.
Hesarissa oli kuitenkin ilmaisuja kuin ”happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista”. Konsertissa oli kuulemma liian vähän kaikkea ja valaistuskin oli kuin yökerhosta. Lilli Paasikiveä, Helsingin musiikkitalon taiteellista johtajaa, myös joku kirvelsi- mikähän? Hän on lahtelainen alkujaan.
Vieraskaarti oli ihailtavan poikkeuksellinen.
Ei ole enää paluuta vanhaan- Hyvä Sauli ja Jenni !
Ilmoita asiaton viesti
Valaistus nimenomaan ei ollut yökerhojen tai television viihdeohjelmien mautonta ja silmiä rasittavaa välkettä. Kun en ollut paikalla, en voi sen kummemin arvioida asiaa, mutta harvinaisen onnistuneena pitäisin sen perusteella mitä telkasta näki.
Kirjallista kavalkaadia pidin minäkin silpuista koottuna kokoelmana, jossa harvojen kirjailijoiden lainausten ajatus selvisi. Ainakaan minä en oikein pysynyt kärryillä. Poikkeuksena Huovisen pohdiskelu joka oli ehjä kokonaisuus.
Ilmoita asiaton viesti