Itsetunto

Lähestyessäni sitä ikää, jolloin ainoa enää kunnolla pelaava aisti on itsetunto, en malta olla antamatta hyviä neuvoja nouseville sukupolville. Tanssii Tähtien kanssa -ohjelman kansansuosikki ’Tami ’ Tamminen antoi hyvästä ellei peräti ylikehittyneestä itsetunnosta hieman kitkeränmakuisen lausunnon puhuessaan ohjelman tuomareista, varsinkin siitä vaaleatukkaisesta naisesta ja vähätukkaisesta miehestä, valitettavasti en nyt muista heidän nimiään, kun eivät satu olemaan tuttujakaan.

Hyvä itsetunto pienentää monien mielenterveyssairauksien saamisen riskiä. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi anoreksia, bulimiaa ja masennus. Tanssi on luovaa toimintaa, joka vahvistaa itsetuntoa ja osaltaan auttaa pitämään näitä sairauksia loitolla.

Tansseissa ihminen yleensä tuntee niin henkisen kuin fyysisen olonsa mukavaksi. Muun muassa vatsatanssi ja flamenco sekä monet afrikkalaiset tanssit ovat erinomaisia itsetunnon kohottajia, koska niissä hyödynnetään ihmisen luovuutta ilman ahdistavia ja itsetuntoa murentavia sääntöjä. Niin pari- kuin soolotanssissa jo opetteluvaiheessa voi itse kukin esittää todellista minäänsä askelia ja kuvioita ilmentäessään.

Liikuntamuotona tanssi on terveyden ylläpidon kannalta kehittynyt optimaaliseksi harjoitusmuodoksi. Se ei pelkästään lisää fyysistä kuntoa, vaan auttaa ehkäisemään erilaisia sairauksia ja niiden oireita. Tanssiin liittyy sosiaalisuutta ja luovuutta edistäviä piirteitä, mikä tekee siitä houkuttelevamman kuin monet muut aerobista lajit. Asiantuntijoiden mielestä harjoittelun motivaatio säilyy sitä paremmin mitä enemmän siihen liittyy tarkoitusta.

Itsetunnon kohottaminen tanssin ja hauskanpidon avulla on erinomainen strategia hyvälle elämälle. Tanssin asiantuntijat korostavat lakkaamatta sitä, että tanssi antaa mahdollisuuksia parantaa itsetuntoa ja voittaa sisäiset pelkonsa hassuttelun avulla sekä samalla löytää itsensä ja luovalla tavalla ilmaista itseään.

Tanssissa ruumis, mieli ja sielu yhdistyvät. Tanssi mahdollistaa uusien ihmissuhteiden luomisen sekä sosiaalisen yhteenkuuluvaisuuden ja samaistumisen jakamisen toisten kanssa. Kaikki nämä tanssiin liittyvät tekijät lisäävät itsetuntoa jo ensimmäisellä tanssitunneilla, oma jo sinällään on terapeuttinen tapahtuma.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu