Historian havinaa

Historia opettaa vähän jos sitäkään.
Mutta mukava on antaa mielikuvituksensa lentää, kun keskiaikaisten
yhteiskuntajärjestelmien sijaan sijoittaa nykyiset uskonlahkot,
poliittiset puolueet, EU, ammattijärjestöt ja suuryritykset.

Paavi oli vankina Avignonissa vuosina
1309-1377. Petrarcan sanat Avignonista paavin hovista kuvaavat
sattuvasti myös nykymenoa: ”Kaikki hyvä on siellä joutunut
perikattoon, ensiksi vapaus, usko, toivo, rakkaus: kaikki
suunnattomia sielun tappioita. Mutta ahneuden valtakunnassa ei tätä
lueta vahingoksi, kunhan vain tulot pysyvät vähentymättöminä,
Tulevaista elämää pidetään siellä tyhjänä satuna. Se, mitä
kerrotaan helvetistä, on pelkkää lavertelua ja lihan ylösnousemus,
viimeinen päivä ja Kristuksen tuomio pelkkä hulluutta. Totuutta
pidetään siellä mielettömyytenä, pidättyväisyyttä
järjettömyytenä, häveliäisyyttä häpeänä, irstailevaa syntiä
suurisuuntaisuutena; mitä tahraisempi elämä on sitä korkeammalle
sitä arvostetaan, ja maine kasvaa rikollisuuden mukana.”

Hansakauppiailla oli tapana sanoa, että
he ostavat englantilaiselta ketunnahan groschenista (n.1,5 g hopeaa)
ja myyvät hänelle sitten ketunhännän guldenista (n. 3,5 g
kultaa). Se oli varmaan hyvä koulu englantilaisille tulevaa
ajatellen. Keskiaikainen yhteiskunta oli saanut kasvonpiirteensä
ritareilta ja kirkonmiehiltä; nyt tulivat määrääviksi porvari ja
käsityöläinen. Porvarisaatelia edustavat suvut melkein
kauttaaltaan luhistuivat 1300-luvun aikana. Ammattikuntalaisten
järjestöt eivät olleet pelkkiä taloudellisia etujärjestöjä,
vaan patriarkaalisia siveellisiä yhtymiä. Kaikki nämä olivat
hyvätarkoituksellisia, mutta ajan mittaan aiheuttivat sietämättömiä
rajoituksia. Puuttui mahdollisuus nähdä suuret yhteydet ja yhdistää
elimellisesti ristiriidat. Nähtiin vain lähin todellisuus. Koko
elämä liikkui muotojen ja kaavojen raskaassa panssarissa.

Aatelismiehistä, sikäli kuin hän
suorastaan ei ollut ryöväri, tuli huononpuoleinen talonpoika tai
vaivalloinen tappelupukari. Geiler von Kaiserberg sanoo: ”Ainoastaan
aatelin nimi, ei mitään itse asiasta on jäänyt jäljelle niille,
jotka ovat jalosukuisia nimeltään. Se on pähkinänkuori ilman
sydäntä, mutta täynnä matoja, muna ilman keltuaista, ei mitään
hyveellisyyttä, ei mitään viisautta, ei mitään hurskautta, ei
mitään rakkautta valtioon, ei mitään ystävällisyyttä. He ovat
täynnä irstautta,röyhkeyttä, vihaisuutta ja muihin paheisiin
suuremmassa määrin antautuneita kuin kaikki muut.” Siihen
tuhoutui ritarilaitos eikä, kuten niin usein väitetään, ruutiin.
Heidän oma rajoittuneisuutensa ja ylimielisyytensä, joka esti heitä
oikeaan aikaan sopeutumasta muuttuneisiin olosuhteisiin. Ritarit
itserakkaassa pölkkypäisyydessään pyrkivät kehittämään
edelleen vanhaa järjestelmää yhä yksipuolisemmaksi ja
kankeammaksi. Sveitsissä Sempachin taistelussa ( 9.7.1386), he
kärsivät suunnattoman tappion. Silloin Nemesis ensi kerran kohtasi
röyhkeän seikkailijakastin sen tunteettomuuden,
epäoikeudenmukaisuuden ja itsekkyyden.