Kulttuurikauhu

Tanssi häivyttää
luokka- ja puoluerajat. Valssin aikana lattialla on vaikea puhua
vakuuttavasti politiikkaa partnerille. Tanssi vetoaa eri tunnepuoleen
kuin politiikka. Kuten Juha Vainio laulussaan ’Vain sorsa lentää
pohjoiseen’ toteaa: ”.. luonnossa niin ankarassa mitataan muin
arvoin..”

Miksi lavatanssia pelätään piireissä? Sosiaalitanssi eli
lavatanssi eli tässä tanssi on eräässä mielessä totuustesti.
Siinä ei voi valehdella kuten politiikassa. Siinä ei voi olla
toisten yläpuolella, korkeintaan sivussa. Siinä eivät toimi
itsetyytyväisyys sen paremmin kuin korulauseetkaan. Oli kyse sitten
parketilla tallustelusta tai hienoista kuviosarjoista vain hänellä,
joka on oma itsensä, on aito tyyli.

Politiikka tarvitsee
’vihollisen’, se on monessa mielessä kansan villitsemistä,
demagogiaa. Politiikassa olennaista on uhkailu, puolinainen lupailu,
kavala luoviminen, suunnitelmallinen yllytys, lahjominen sekä rahan
ja politiikan liitto unohtamatta tietenkään itsetyytyväisyyttä,
asioihin huonosti perehtyneisyyttä ja korulauseilla komeilua.
Tanssilattialla tällaisen yrittäminen paljastuu jo ensimmäisen
askeleen aikana. Ei siis ihme, että poliitikot suhtautuvat tanssiin
nuivasti.

Tanssi on monelle politiikoille
kauhistus. Muistan kuinka monta vuotta  sitten erään puolueen
puheenjohtajana tuli Järvenpään tanssipaikkaan pitämään pientä
paneelia sillä aikaa kun Martti Metsäkedon orkesteri oli
pidennetyllä tauolla. Kun paneelin loputtua talon emäntä haki puheenjohtajaa tanssiin, niin tämä kieltäytyi jyrkästi. Ei kantti
kestänyt olla aivan tavallinen tallustelija rahvaan seassa, vaan
lavakauhu iski. Poliittiset demagogit eivät todellisuudessa näytä tulevan
toimeen tavallisen ihmisen kanssa edes kolmea minuuttia.