Mineralogian pikakurssi
Elettiin kesäkuuta, 60-luvun loppua, menossa kaivostekniikan ja geofysiikan (lue: malminetsintä) harjoitteluviikko. Sinä päivänä aiheena oli kaivosgeologia, paikkana Kotalahden kaivos 300 metriä maan alla ja koko kurssi pällistelemässä savista kallioruhjetta professorin johdolla. Hän selosti asiantuntevasti aineen koostumusta ja syntyä sekä totesi lopuksi, että varsinaiset kaivosmiehet käyttävät siitä nimitystä vuoripaska. Kurssi voisi hänen mielestään kehittää aineelle paremman nimen.
Hiljaisuuden rikkoi kaivosmiesten ryhmästä edellisillan lauluharjoitusten johtaja, joka karkeahkolla äänellä ja kypärä vähän vielä kallellaan sivuvasemmalta selvästi kuuluvasti esitti, että mitenkä olisi, sopisiko vuorigeofysiikka. Geofyysikkoryhmä, johon itsenikin luen, ei osoittanut mitenkään suosiotaan tälle ehdotukselle. Ennakkoluuloista ja yhteistyökyvytöntä porukkaa nuo malminetsijät, oli kaivosmiesryhmän yhteinen ja vankkumaton näkemys meistä.
Tuohon aikaan kaivoksessa vaikutti kaksi legendaarista geologia, Lonkero-Jussi ja Matti. Edellisen kutsumanimeä joskus ihmettelin. Selitys: Jussi oli nuorempana toiminut jääpallojoukkueen suvereenina maalivahtina, jonka lonkeroimaisesti liikkuvat kädet löysivåt pallon mistä tahansa.
Tällähän ei tietenkään ollut mitään tekemistä geologian kanssa. Eikä vuoripaskan.
Sen sijaan kaivosjänis liittyy jotenkin aiheeseen, sekin legendaarinen. Silloin tällöin syvissä, kosteissa kaivoksissa saattaa näkyä täysin valkoisia albinojäniksiä. Ne eivät juurikaan liiku, mikä omituisuus saa selityksensä lähemmän tarkastelun perusteella. En nyt pilaa legendaa enemmillä selityksillä.
Sen sijaan Kotalahden kaivoksen mainiota kestitystä muistelen lämmöllä. Olin vierailijaryhmässä, johon kuului ulkolainen geologi. Kaivos halusi tarjota parastaan ja jotakin vähän eksoottista. Niinpä emäntä tilasi osuuskaupasta smetanaa. Kaupassa kuulivat väärin ja toimittivat etanaa. Emäntä ei häkeltynyt, päätteli miten etanat valmistetaan ja kertoi vahingosta vasta kun näki, että herkut kelpasivat. Sen jälkeen olen usein tilannut etanoita, ne ovat maistuneet jopa paremmin kuin opiskeluaikojen ”pakkoannos” eli nahkiaiset.
Ilmoita asiaton viesti