Puhallinsoittajat
Jos meno jatkuu samansuuntaisena, niin maassa ei ole muutaman vuoden kuluttua yhtään puhallinsoittajaa, oli aavistuksen liioiteltu johtopäätös siitä, kun muutama päivä sitten juttelin henkilön kanssa, joka tietää kevyestä musiikista, varsinkin tanssimusiikista paljon enemmän kuin keskivertokansalainen. Hän toimii muun muassa sen työryhmän puheenjohtajana, joka järjestää ja tuomaroi Lions-liiton Nuorisobändikilpailua SKEBA – nuorten bändiskabaa. Skeba on kitaran slangisana.
Ensimmäiset kilpailut voitti viisi vuotta sitten turkulainen nuorisobändi Windfall, jossa tytöt hoitavat rumpalin ja basistin tehtävät ja jonka ikäjakautuma oli 13 – 14 vuotta. Vuoden 2012 voittajana oli Softengine, joka sai 14. sijan tämän vuoden Euroviisuissa.
Sen viiden vuoden aikana, mitä Skebaa on järjestetty em. asiantuntija ei muistanut, että orkestereissa olisi ollut yhtään puhallinta mukana. Peruskokoonpano oli lähes poikkeuksetta: kitara, basso, kosketinsoitin ('kiippari') ja rummut.
Ääneen hän siinä sivussa ajatteli, että jos hän itse olisi nuori ja haluaisi isona ammattimuusikoksi, niin työnsaannin kannalta hän valitsisi joko pasuunan tai trumpetin soittimekseen. Suomen pitäisi kouluasioissa kerrankin matkia USA:a. Siellä lähes joka koulussa on oppilaista kokoonpantu orkesteri, jossa puhaltimilla on pääpaino. Tulokset näkyvät esimerkiksi Pyhän Patrikin päivänä New Yorkissa, missä kulkueissa kilometrikaupalla esiintyy ryhmiä, joiden jokaisen etunenässä kulkee puhallinorkesteri.
Länsi-Uudellamaalla eräs koulu sai kolmen puhaltimen lahjoituksen. Ne annettiin kolmen oppilaan käyttöön, kahdesta heistä tuli ammattimuusikko. Jos koulubänditoiminta saisi laajempaa jalansijaa, niin voisi ajatella, että alkuvaiheessa vanhat soittajat, niin kauan kun heitä on, voisivat toimia opettajina ja kannustajina paikkakunnillaan.
Olisiko niin, että puhaltimet koetaan suomalaiselle kulttuuriperinnölle vieraiksi. Puhaltimia on käytetty ikäänkuin signaalitorvina tiettyjen osakulttuurien piirissä: sotilasmusiikki, työväenmusiikki, nk. vapaiden suuntien herätysliikkeiden ja Pelastusarmeijan torvimusiikki.
Takavuosina olin työkeikalla Norjassa sattumoisin sikäläisen kansallispäivän aikoihin ja sattumoisin pasuuna mukana. Kun isåntäni kaivosgeologi huomasi soittimen, hän heti kutsui minut mukaan paikallisen kyläyhteisön juhlaparaatiin. Siihen, pienen kaivoskylän paraatiin osallistui satoja torvensoittajia kymmenien rumpalien lisäksi. Sain kuulla, että kyseessä on todella koko kansan harrastus, joka kylässä oli valmiudet.
Muutamilla paikkakunnilla kuten Outokummussa työväen soittokunnasta lähtenyt toiminta on sittemmin jatkunut yksittäisten uhrautuvien intomielten työllä. Outokummussa sellainen oli Dir.mus. Valtteri Kalinen, jonka perintö elää vielä toistaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
>#1/JP: ”..puhaltimet koetaan suomalaiselle kulttuuriperinnölle vieraiksi..”
Näinkin asia voi olla. Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen, että puhallinsoittimet koetaan vaikeiksi soittaa. Meikäläinen ei esimerkiksi saa trumpetista muuta ääntä kuin jotain puhinaa saati sitten, että tulisi sellainen nuotti, jota on tarkoittanut.
Hollanti on tiettävästi myös eräs sellainen maa, jossa torvimusiikki on kunniassa.
Kulttuurituen piiriin ainoana tämän musiikkilajin ammattiorkesterina yltää Riku Niemi Orchestra (RNO), jonka kapellimestari Riku Niemi perusti vuonna 2005. RNO:n muodostavat 15-henkinen big band -kokoonpano ja 10-henkinen jousisoitinryhmä. RNO esiintyy myös ilman jousistoa nimellä RNO Dance Band sekä pienempinä solistiorkesteri- ja kamarikokoonpanoina. (Wikipedia)
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaisessa kansanperinteessä tunnetaan kyllä trumpetin suuotteella puhallettava paimentorvi, nokkahuilun tapaisia huiluja sekä aivan nerokas huilu, jossa on vain kaksi reikää. Toiseen päähän puhalletaan ja toisen pään reiän läpi kulkevaa ilmavirtaa manipuloidaan niin, että äänenkorkeus vaihtelee.
Mutta brass puuttuu.
Ilmoita asiaton viesti