Luonnonvastainen ruokavaliomme
Luolaihmisten ruokavalio 2,5 miljoonaa – 10 000 vuotta sitten poikkesi melko paljon nykyisestä pizza -kulttuurista. Kuitenkin voi olettaa, että ihmisen evoluutio on sellainen, että luolaihmisen ruokavalio sopisi parhaiten myös nykyihmiselle. Muinoin ihminen metsästi lihansa, pyydysti kalansa ja tonki toukkansa sekä poimi marjansa ja pähkinänsä metsästä.
Kivikaudesta ihmisen geenit ovat muuttuneet hyvin vähän, jos sitäkään. Siten meille sopivin ruokavalio on sama, mitä keräilijät ja metsästäjät noudattivat – vaikkakin he olosuhteiden pakosta. Viimeisimmät merkittävät geenimuunnokset liittyvät laktoositoleranssiin, kun karjanhoidon myötä noin 7000 vuotta sitten myös aikuisen ihmisen piti kestää maitoa saamatta siitä vatsanpuruja.
Parin vuoden takaisen puolalaisen tutkimuksen mukaan nykyihmisen päivittäiseen ruokavalioon kuuluu 70% sellaista, mitä luolaihminen ei nauttinut ainakaan kovin usein. Näitä olivat esimerkiksi vilja- ja maitotuotteet, puhdistettu sokeri sekä prosessoidut rasvat.
Joo nuinhan son, mutta miten nämät meän isokenkäset ja THL:n puskalaisperilliset ei hoksaa. No nethän tekkee bisnestä, jonka takana on toela ison maailman raha ja ommaa henk.koht. karriääriä kans tietenki ja sillonhan ei ole kethän kotona, sielu on myyty – ja kansaa höntitettään viljalla ja rypsiöljyillä.
Ilmoita asiaton viesti
Laktoosi – intoleranssin synnystä on toinenkin näkökulma, jonka mukaan maidon pästorointia ja homogenisointia pidetään syyllisenä intoleranssin syntyyn.
Harmillista, että kauppa ei ymmärrä tätä. Esimerkiksi raakamaidosta tehtyjä juustoja saa hakea suurennuslasi kädessä. Usein niitä ei löydy.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän luokan ploki ois kuulunu kyllä tuone Puhheenvuohroon, non politiikot, jokka meän ruokasuositukset, ruokakauppa-asiat ja ihan asutuskeskustojen tarjolla olevat ruoka-aihneet valittee ja tekkee. Ja tosiaan maitoki pilattaan meijereissä, onse ihmeellistä.
Ilmoita asiaton viesti
Nähtävästi vasta viime aikoina on tehty löydöksiä, siis jätöksiä, jotka kertovat tarkasti mitä kaikkea luolaihmiset söivät. He söivät kaikkea saatavilla olevaa: lihaa, kalaa, juureksia, marjoja ja huom. myös viljatuotteita. Näyttää myös siltä, että osa luoliksista oli vegaaneja, osa lihansyöjiä.
Ilmoita asiaton viesti
Viljely on suhteellisen nuori ilmiö ihmiskunnan historiassa ja kasvien siemeniä todennäköiseti on löytynyt aina luonnosta, joista sitten on kehitetty viljamuotoja.
Viljat eivät kuitenkaan ole sopineet kaikille ja viljan proteiinin väitetään aiheuttavan autoimmuunisairauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipedian mukaan systemaattinen viljely olisi n. 12000 vuotta vanhaa, mutta
koko ihmiskunnan kulttuurihistoriaa kirjoitetaan koko ajan uusiksi – ja yhä vanhempia viitteitä löytyy. Tässä eräs: http://www.npr.org/blogs/thesalt/2014/06/26/325813…
Toisaalta kasvien geenitutkimus tuo osaltaan tietoa muuntelun historiasta. Veikkaan, että viljelyn historia ulottuu paljon nykyisin uskottua taemmaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta joku siinä ravinnossa on parempaa kun kasvamme kookkaamiksi. Siis pituudessakin.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyravinnossa tuskin ei ole muuta parempaa, kuin sen jatkuva runsas saatavuus.
Luonnollinen tai luonnoton teollinen ruokavalio – samantekevää, kun ikänsä pitää jotain syödä ennen kuin henki pakenee.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä metsästys- ja kalastuskulttuuri ihmiskunnan historiassa on myös aika lyhyt osuus.
Sen perusteella meidän tulisi syödä vain nilviäisiä, toukkia, puussa kasvavia hedelmiä ja luonnosta löytyviä kasviksia. Raaka kala japanilaiseen tyyliin ennen tulen käytön oppimista on kyllä saattanut olla myös osa vesistöseutujen ihmisten dieettiä.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitat ehkä keräily ja metsästyskulttuuria. Se taitaa olla maailman vanhin seviytymismuoto ihmiskunnan historiassa.
Tuo ravinto jota kuvailet, on juuri sitä luonnonmukaista, jota nykyisin kutsutaan myös karppaukseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman viljelylyita maapallon nykyisen väestömäärän ruokkiminen olisi mahdotonta.
Ilmoita asiaton viesti
Tällä aiheella voidaan spekuloida aika paljon. Puut kaadettiin karja- ja maanviljeytalouden käyttöön ja aavikoituminen alkoi sekä köyhyys ja nälänhädät. Olisko väestömäärä päässyt näin räjähtämään käsiin, jos kehitys olisi ollut maltillisempi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni jokaisen yksilön tulisi kuunnella oman vatsansa ääntä. Olemme yksilöinä geeniperimältämme monenlaisia. Kun havaitsee, että joku ruoka-aine ei sovi itselle, kannattaa sitä välttää, eikä lähteä siihen viimeaikoina paljon markkinoituun ”siedättämiseen”. Itse ”siedätin” maidolla ensimmäisten 35 vuotta, ennen kuin tajusin, että maito ei kertakaikkiaan sovi minulle. Vietin myös nuoruudessani noin kymmenen vuotta kesä- ja talvilomat maatalossa lehmien ja muiden eläinten parissa. Eli siinäkin tuli ”siedätystä”. Tästä huolimatta syntyi erilaisia allergiaoireita.
Lääketieteilijät voivat varmaankin kertoa, mitä se tekee suolistolle ja muulle elimistölle, jos sinne vuosikymmeniä tungetaan jotakin, mikä sinne ei kuulu ja mitä elimistö hylkii.
Vähitellen oppimisen ja erehtymisen kautta olen löytänyt itselleni sopivan ruokavalion. Olo, ml. allerginen ihottuma, on parantunut merkittävästi viimeisen 7 vuoden aikana. Samalla kaikenlaisten ihottuman oireita hoitavien salvojen käyttö on loppunut tyystin. Aikaisemmin kuiva ja halkeileva ihoni on muuttunut rasvaisemmaksi ja jopa finnejä on ilmestynyt. Vatsa voi hyvin.
Muuten, kertokaapa joku muu nisäkäs kuin ihminen, joka käyttää maitoa imetysvaiheen jälkeen ?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko ns. äidinmaitoa vai maitoa yleensä? Vissi ero. Harvempi ihminen käyttää äidinmaitoa läpi elämän. Sitä ei ole saatavillakaan, ei eläimilläkään.
Onko eläimiä, jotka käyttävät muita eläimiä ravinnon tuotantoon? No, muurahaiset lypsävät kirvoja.
Ilmoita asiaton viesti
Arvatenkin syöpä ja monet muut elintasosairaudet olivat harvinaisia menneinä aikoina.
Emme voineet myöskään lääketeollisuutta syyttää mistään.
Hassua kyllä, elinikä on kummasti noussut läpi vuosisatojen.Se tuo uudenlaisia sairauksia.
Ei ihmistä suunniteltu elämään 100 vuotta vaan kuolemaan lisääntymisen jälkeen kuten eläimet. Koko aikamme meni myös ravinnon keruuseen; ei ollut näitä kirjoituksia. Suomessa ei ehkä edes ollut elämää – ei vegaaneja ainakaan.
Vanhoja aikoja kaivatessa…
Ilmoita asiaton viesti