Vaalikulttuurin ristiaallokossa

Vaalien läheisyys tuo näille ajanvietepalstoille toinen toistaan vakuuttavampia kirjoittajia, joista jokainen sanoo olevansa rehellisin, oikeudenmukaisin, empaattisin ja kyvykkäin. Demokraattinen yksimielisyys ei kuitenkaan ole pätevä todiste totuudesta. Ikä, lukumäärä ja asu eivät ole rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden kriteereitä, vaikka ne voivat tuoda asianomaiselle itselleen rikkautta, korkean viran ja kunniamerkkejä rintaan sekä lyövät häneen jumaluuden leiman otsaan.

Kansa puolestaan uskoo, että totuus voidaan löytää tavoista ja laeista. Oppositio yrittää horjuttaa tätä käsitystä. Kumouksen ja vehkeilyn taitoon liittyy oleellisesti vakiintuneiden tapojen horjuttaminen tutkimalla niitä juurta jaksain ja osoittamalla, että niiltä puuttuu arvovalta ja oikeus sekä että ne ovat riiston välineitä. Mielivaltaiset tavat ja mielipiteet on kirjattu lakeihin, jotka on saatettu voimaan ja joita ylläpidetään enemmistön turvin.

Myös poliitikko pettää itseään saaden itsensä uskomaan, että hänellä on jokin olennainen oikeus siihen asemaan, johon hän tavoittelee, vaikka aseman ja isänmaan valinnat hoitaa kohtalo. Hän samaistuu yhteiskunnalliseen ja poliittiseen rooliinsa, joka on hänen pakopaikkansa todellisuudesta ja siten tekee hänet onnellisiksi. Omistautumalla tähän tehtäväänsä hän löytää jotakin lohdutusta omalle tyhjyydelleen ja suojautuu ahdistusta vastaan. Korkea asema tarjoaa parempia mahdollisuuksia ajanvietteeseen, mikä estää ahdistusta.

Suuriksi ajattelijoiksi julistautuneet sanovat, että hyvä esimerkki ihmisen turhamaisuudesta on pyrkimys kohottaa kaikin keinoin yhteiskunnallista asemaansa eli edistää uraansa. Nämä ajattelijat samalla paljastavat oman etuoikeutetun ja mukavan asemansa väittäessään, ettei ihminen tarvitse ammattia, jolle kuitenkin pääsääntöisesti ihminen omistautuu kuin se olisi maailman tärkein asia.