Haitar' niin haikeesti soi
Kirkkonummen seurakuntasali oli tupaten täynnä, kun siellä esitettiin sunnuntai-iltapäivän ratoksi ikivihreää tanssimusiikkia monien haitarien voimin. Tämä oli jo toinen kerta tämänlaatuiselle harmonikkakonsertille. Tarja Ryynänen opettaa harmonikan soittoa kansalaisopistossa ja hän on ollut näiden tilaisuuksien moottori.
Aku Välimäki oli mielestäni tilaisuuden sykähdyttävin soittaja. Enää ei isän tarvinnut nostaa poikaa tuolille ja harmonikkaa tämän syliin, poika oli sitten viime näkemäni kasvanut niin isoksi mieheksi, että nämä asiat hoituivat jo omin toimin. Vetäisi kuin ammattilainen Vesterisen 'Soittajan kaipuun' isänsä Akin kanssa ja aplodit olivat sen mukaiset. Akun setä, Ali, on harmonikan nelinkertainen suomenmestari ja nyt soitti yhdessä veljensä Akin kanssa muun muassa isänsä Uskon säveltämän 'Kesäjenkan'. Eläkepäiviään Jalasjärvellä viettävälle ukille veljekset lähettivät terveiset 'Jalasjärven polkan' sävelin.
Harmonikan maailmanmestareita edusti Merja Ikkelä, joka soitti pari omaa sävellystään sekä yhdessä Tarja Ryynäsen kanssa Carlos Gardellin pari tangoa ('Volver' ja 'Por una cabeza'). Tilaisuus päättyi yhteissoittoon kappaleeseen 'Metsäkukkia', joka tuntui kuin se olisi lähtenyt juurineen.
Hmmm, tanssi on ihana harrastus.
Ilmoita asiaton viesti
… ja hanuri yksi ihanimmista soittimista.
Tampereen Laukontorin kalamarkkinoilla oli poiketen perinteisistä ”eldankajärven jäällä olevista jollotus hanuristeista” ammattimies. Kysyin, onko sulla Paul Norrbackan ”varisevat lehdet” repertuaarissasi. Vastasi, että täytyy lämmittää hieman sormia (näppäinhanuri), ja tulihan se sieltä yleisön riemuksi erinomaisesti.
Aikoinaan ihmettelin sitä, miksi nuo ”näppäinmiehet” pystyvät tuosta vain vaihtamaan sävellajia helposti. Siinä se näppäinhanurin nerokkuus piileekin. Norrbackan hanuri oli pianohanuri niinkuin myös Kaitsu Pahlmanin.
En ole mikään oikea hanuristi, mutta kyllä sieltä tulee Adios Amicos ja Säkkijärjen polkka ym. perinteiset pyydettässä (pianohanuri).
Arvostan tuota kansansoitinta valtavasti, vaikka oma lajini liittyy musta-valkoisiin koskettimiin.
Ilmoita asiaton viesti
Harmonikka on soitin, joka soi minun korvissani erityisen hienosti polkan, jenkan, valssin ja suomalaisen tangon sävelissä. Tulee jotenkin harras mieli sitä kuunnellessa, vähän samaan tapaan kuin urkumusiikki kirkossa saa mielen virittymään.
Tottumus on toinen luonto ja esimerkiksi argentiinalaisessa tangossa en osaa harmonikkaa arvostaa, vaan alkuperäinen bandoneon sopii mielestäni siihen paremmin. Siitä lähtevä valittava vinkuna jotenkin istuu paremmin alkuperäistangoon.
PS. Bandoneon on alunperin saksalainen harmonikka, jota köyhät seurakunnat käyttivät kalliiden urkujen sijaan jumalanpalveluksessa. Eräs ruotsalainen merimies omisti tällaisen pelin ja viihdytti sillä pitkillä merimatkoilla kollegojaan. Kävi niin, että sosiaalisen kanssakäymisen tiimellyksessä hän unohti laivan lähdön Buenos Airesissa. Koska rahat loppuivat ja jano jatkui, hätäpäissään vaihtoi soittopelin viinapulloon. Siitä alkoi Argentiinan bandoneonteollisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Kimmo Pohjonen on monipuolinen myös bandeonin hallitseva taiteilija. Astor Piazzolaa kun soitetaan huomataan kovin erilainen suomalainen maku lattareihin niin hanurilla kuin bandeonilla.
Ilmoita asiaton viesti
>#5
Bandoneonin soittajana Anibal Troilon voittajaksi kukaan ei ole toistaiseksi vakavissaan julistautunut. Vuonna 1939 Astor Piazzolla tuli hänen orkesteriinsa soittamaan myös samaa soitinta. Kunnianhimoinen nuorukainen esitteli Troilolle (Pichuco, El Gordo, Paksukainen) myöhemmin omaa tangosävellystään. Troilo kuunneltuaan kappaleen totesi yks’kantaan: ”No, pibe, eso no es tango” (poikaseni, tuo ei ole tangoa). Siitä lähtien he eivät olleet puheväleissä.
Astor Piazzolla on avantgard-tangon edustaja ja huolimatta siitä, että hän on äänittänyt myös La Cumparsitan totesi tästä tangosta ”Kaikista maailman tangoista huonoin ..”
Ilmoita asiaton viesti
Rakkaalla on monta nimeä: harmonikka, hanuri, haitari, kurttu, sirmakka, taljankka, köyhän urut, ryppy, vetopeli ja pirunkeuhko
Ilmoita asiaton viesti