Muoti menettää voimaansa

Inhimillinen turhamaisuus näkyy siinä, että ihmiset osoittavat erityistä kunnioitusta sellaisille, jotka ovat pukeutuneet hienoihin vaatteisiin ja joilla on ympärillään suuri ihailijajoukko. Komeilu on voiman ja paremmuuden näyttämistä. Ihmisiä ei voida syyttää siitä, että seuraamalla esimerkiksi itsenäisyyspäivän tv-vastaanottoa he osaltaan kunnioittavat perinteisiä tapoja ja vallan ulkoisia koristeita, sillä nämä ilmentävät poliittista valtaa. Poliittista valtaa kun on pakko totella. Kunnioituksen puutteen ja jopa kapinamielen lisääntyminen on tuonut mukanaan sen, että kuluttajat itse aiheuttavat pysyvän vallankumouksen myös vaatetusalalla. Kravatin puuttuminen ei enää ole katastrofi.

Nykyihmisen ei enää tarvitse matkustaa Pariisiin, jotta tietäisi mitä panee päälleen. Vuosisatojen ajan sieltä on ohjattu naisten pukeutumista ja miesten pukeutumista etenkin Lontoosta. Muoti ja suunnittelu käyvät käsi kädessä ja varsinkin suunnittelu on omaksunut yksilöllisiä piirteitä, mikä tietää vaikeuksia suuriin sarjoihin tottuneille vaatevalmistajille.

Suunnittelijat luottavat nykyisin enemmän omaan inspiraatioonsa ja luomiskykyynsä kuin ajan virtauksiin ja suuntauksiin. Muotikeisarien valta murenee, kun huomataan, ettei keisarilla ole vaatteita. Avainsanoja muotialalla ovat, jokapäiväisyys, mukavuus ja työntekijöiden oikeudenmukainen palkkaus.

Onko sitten vihreyden syytä se, että markkinoilla suunta on kohti kestävää vaatekappaletta, jota ajan hammas ei syö muutamassa kuukaudessa käyttökelvottomaksi. Kuluttaja ei ole enää kuningas vaan jumala, jota muotisuunnittelija oli aiemmin. Entistä enemmän kuluttajissa valtaa alaa ajatus, että muodin orjat ja jumalattaret ovat jääneet jo syntymässä aavistuksen saamapuolelle. Tällainen mielikuva ainakin minulle syntyi esimerkiksi natsiagentista no. F-7124 eli Gabrielle Bonheur ”Coco” Chanelista, joka mullisti viime vuosisadan muotimaailman ei pelkästään hajuvedellään Chanel N°5 vaan myös vaatteillaan, joista paljon huomiota osakseen saivat hänen hattunsa.

Noin pari sataa vuotta sitten katosivat miesten asuista viitat, sametti ja sulat, koska työ suosi yksinkertaisempia housuja, pikkutakkeja ja solmioita. Nyt kuljetaan kahta polkua. Toinen vie yksinkertaisempaan suuntaan eli esimerkiksi kravateista ja pikkutakeista ollaan luopumassa tunikan tyyppisten asujen vallatessa alaa. Toinen vie keekoiluun eli miestenkin asuilla yritetään herättää huomiota. Miesten ja naisten pukeutumisessa on havaittavissa suuntausta samanlaisuuteen. Tästä on esimerkkinä edellä mainitut tunikatyyppiset vaatekappaleet. Naisten puolella luonnollisuus ja vihreys valtaavat alaa niin vaateissa kuin koruissa.