Kahviko myrkkyä?
Harvardin yliopistossa julkaistiin 36 verrattain laajaa tutkimusta (1, 3 miljoonan ihmisen otos) kahvin kokonaisvaikutuksista terveyteen. Sen mukaan 3-5 kuppia (2-3 mukia) kahvia päivässä vaikuttaa ihmiseen keskimäärin enemmän terveellisesti kuin haitallisesti. Enemmän tai vähemmän tätä määrää juovat ovat terveysriskeille alttiimpia.
Kuninkaallinen ympäristölääketieteen laitos Tukholmassa noin puolen miljoonan ihmisen otoksellaan pani paremmaksi tullen siihen johtopäätökseen, että 2-6 kupillisen (2-4 mukillisen) päivittäinen kahvinjuonti on aivoverenkierron kannalta parempi kuin ei juo mitään. Israelilaiset tutkijat ovat olleet huolissaan siitä, että kahvinjuonti on yhteydessä sydämen vajaatoimintaan.
Terveysriskien minimoimiseksi neljää kuppia päivässä pidetään nyt suosituksena ja 10 kuppia on jo vahingollista melkoisella varmuudella. Kohtuullista määrää kahvia päivässä pidetään hyvänä verisuonisairauksien ehkäisemisen kannalta. C-hepatiitin lääkehoidossa kahvia juovilla potilailla on havaittu päässeen parempiin tuloksiin. Kalifornialaisessa yliopistossa neurologit ovat havainneet, että kahvia juovilla on pienempi riski sairastua Parkinsonin ja Alzheimer tauteihin. Sen sijaan on vahvoja viitteitä siitä, että kahvinjuonti lisää eturauhas- eli prostatasyövän riskiä.
Eräs vanhempi (2007) Karoliinisen instituutin tutkimus paljastaa, että kaksi kuppia kahvia päivässä juovilla maksasyövän esiintymistodennäköisyys oli 40% muita pienempi. Kiinalaiset tutkijat ovat päässeet samansuuntaiseen tulokseen. Maksakirroosia kärsineistä potilaista kahvia juovat elivät pidempään.
Harvardin lääketieteellisen yliopiston julkaisemista tutkimuksista selviää myös, että säännöllisesti 6-7 kuppia päivässä kahvia juovilla on pienempi riski sairastua 2-tyypin diabetekseen.
Uskokoon ken halua ja jos siltä tuntuu.
”Using yeast as a model organism, we show that stresses may have very different outcomes: alcohol and acetic acid elongate telomeres, whereas caffeine and high temperatures shorten telomeres.” (Environmental Stresses Disrupt Telomere Length Homeostasis, http://journals.plos.org/plosgenetics/article?id=1…)
Eli ei kahvia ilman snapsia sanoo tutkimus.
Ilmoita asiaton viesti
>#1/OS:
Ajatus on kaunis ja kannatettava.
Ilmoita asiaton viesti
Noita teidän listoja kun katselee, niin alan tuntea olevani nopean kuoleman junavaunussa kun en kumpaistakaan nestettä kuluta.
Ilmoita asiaton viesti
Oli myrkkyä tahi ei niin hyvää myrkkyä kuitenkin
Justiinsa menee päivän kymmenes kupillinen ja olo on loistava
Tosin saatan olla keholtani varsin toksinen hemuli
Jos myrkyt poistettaisiin tod näk kuolisin
Niin ja muutenkin
Kaikki heittävät lusikan nurkkaan jossain vaiheessa
Ettei ole niin väliä myrkyllä vaan sillä mitä on tyrkyllä
Ilmoita asiaton viesti
Tulin juuri aamupäiväkahvilta. Päivässä menee pari mukillista, eli noin 3,5 desiä menovettä mutta en odota jääväni maan päälle ikuisiksi ajoiksi. Aivan täysin sairauksilta ei kahvinjuonti ole minua pelastanut, jos kohta kahvi ei liene syyllinenkään. Nivelkulumia en ainakaan kahvin syyksi laita.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin olen tässä hidasta itsemurhaa tehnyt jo 30 vuotta, kun jätin snapsittelun viisaammille. Kahviakin olen juonut vain iltapäivisin mukillisen, kun aamu- ja iltapäivämukit yhdessä ovat liikaa, tulee sellainen hiljainen yleispahoinvoiva olo.
Mistäköhän johtuu, että paikallisen hautaustoimiston väki kylällä vastaan tullessaan hymyilee nykyisin paljon leveämmin ja kumartavat syvempään kuin aiemmin. En tiedä onko sillä yhteyttä, kun 5-vuotishuollossa terveyskeskuksen lääkäri avasi tiedostokansioni ja itsekseen mutisi: oho, onpas pitkä lista merkintöjä!
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan hautaustoimiston väki tullut ajatelleeksi, että kohteliaisuuden kohde on aivan väärä?
Ilmoita asiaton viesti
>#7/TP: ”..kohde on aivan väärä?
Se vaara on tosiaan olemassa!
Ilmoita asiaton viesti