Paholaisen sointu

Tahtovat nuo tieteislehdet tulla luettua myöhäisviritteisesti. Nyt vasta kylkiluun neljä vuotta sitten nokkani alle tuoma Evita-lehden no. 4/2011 pääsi lukulistalleni. Terhi Hautamäki jutussaan ”Elämäni soittolista” kertoo, kuinka musiikki herättää muistoja jopa vahvemmin kuin vanhat valokuvat. Musiikki aktivoi elämäkerrallisen muistin ja käynnistää aivoissa mielen elokuvan. Musiikki osuu aivojen mantelitumakkeeseen, joka vastaanottaa kaikki aistitietomme ja jonka tehtävänä on tunnereaktioiden muistaminen ja käsittely.

Ihmiset terapoivat itseään jatkuvasti musiikilla. Esimerkiksi työpäivän jälkeen pistetään joku itselle sopiva kappale soimaan. Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaatioon ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita. Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se osuu suoraan aivojen syvimpiin osiin, mielihyväkeskukseen, joka säätelee primitiivisiä tunteita. Mielimusiikki toimii aivojen rajuna ärsykkeenä, aktivoijana ja virittäjänä.

Ihminen lukkiutuu jo ennen kouluikää tiettyyn ääniympäristöön, ja aivojen kuulojärjestelmä käsittelee muunlaista musiikkia siitä käsin. Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla tietoisesti, jolloin samalla kuuloalueet saavat jumppaa. Nykykäsityksen mukaan musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei siis ole pakko kuunnella Mozartia. Musiikkikulttuurin näkökulmasta hyvä musiikki on luovaa ja kekseliästä. Yksilön näkökulmasta hyvä musiikki on sitä, mistä hän nauttii.

Keskiajan kirkkomusiikissa paholaisen sointu, vähennetty kvintti, ylinouseva kvartti eli tritonus oli jyrkästi kielletty riitasointunsa vuoksi. Minulle on jäänyt epäselväksi, mikä siinä on niin 'huonoa' ja 'syntistä'. Kyseinen sointu löytynee mm. West Side Storyn Mariasta ja Simpsonien tunnarin sävelestä.