Erään lampaan tarina

Elettiin sodanjälkeistä kesäaikaa pienessä mökissä suon laidalla, Suomi vaurastui, sotaleski yritti ruokkia kolmea lastaan kahden lehmän, sian ja lampaan voimin. Nuorimmaisena olin kevättalvella täyttänyt viisi vuotta ja ominut lampaan itselleni kaveriksi. Ystävyytemme oli hieman häilyvällä pohjalla, sillä kerran kaverini ollessa pihan reunassa nokkospuskan vieressä liiassa, niin tuo julmettu puski minut sinne puskaan. Aina kun yritin nousta, niin se tökkäsi minut takaisin. Arvata voi kumpi meistä piti meteliä ja esitti kuuluvasti vastalausettaan. Äiti tuli onneksi kullanmurun apuun.

Tästä jonkin ajan päästä kävi niin, että liekaketju oli kiinnitetty lampaan kaulaan isävainaan vähän käytetyllä IKL:n kravatilla ja tämän solmu oli päässyt luistamaan niin, että kravatti kiristi lampaan kurkkua siinä määrin, että tämän jalat osoittivat kohti taivasta. Onneksi äiti huomasi tilanteen ja ryntäsi puolitylsän  leipäveitsen kanssa nirhaamaan kravattia poikki. Kaveri nousi jaloilleen, pudisteli vähän päätään ja jatkoi hetken päästä ruohon nyhtämistä. En osannut säälitellä, kun muistelin, miten oli kohdellut minua kaltoin joku viikko sitten.

Syksy tuli ja ensipakkasten myötä tuli myös naapurin isäntä. Otti lampaan pään polviensa väliin ja kopautti kirveenhamaralla lammasta otsaluuhun, avasi kurkun puukollaan ja minä vispasin kulhoon valuvaa verta, jottei se olisi hyytynyt. No äiti tuli taas apuun, kun homma ei oikein minulta sujunut. Kun seuraavana päivänä oli veripalttua, niin jostakin syystä se ei maistunut.

Niin siinä kävi, että 50 vuoteen lampaanliha ei ollut minun herkkuani. Juttu kävi kuitenkin niin, että olin kollegani kanssa työmatkalla Belgiassa ja menimme hänen paikallisen tuttavansa kanssa illalla ravintolaan syömään. Ruokalista oli tietysti ranskaksi. Toiset tilasivat mouton nimistä ruokaa ja minä hetken harkittuani tyylikkäästi samanlaista. Hyvää ja erinomaisen maukasta liharuoka oli. Selvisi minulle myöhemmin, mitä mouton on suomeksi, joten siitä lähtien on lammas maistunut.