Teetanssit

Kansallisoopperan ilmaiset teetanssit ovat saaneet varttuneemman väen keskuudessa melkein sanoisin valtavan suosion. Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona järjestettävät tilaisuudet videoidaan ja jokainen halukas palvelutalo ja hoivalaitos kautta maan voi näyttää ne asiakkailleen. Ilmaisissa iltapäivätansseissa tanssitaan ikivihreiden tahdissa, ollaan yhdessä ja virkistytään. Seuraavat tanssit ovat 3.2.2016 klo 15-17 ja tahdittajana on Aki Alamikkotervo ja Classic Stars orkesteri. Väkeä on paikalla varmasti enemmän kuin mitä oopperan sivusto antaa ymmärtää.

Teetansseilla on juurensa myös Pariisin ja Lontoon tangotee tilaisuuksiin, jotka tulivat muotiin juuri ennen ensimäistä maailmansotaa, keskeytyivät tanssikiellon vuoksi ja jatkuivat taas sodan jälkeen. Sen ajan eliitille tango oli epämääräisesti synnillinen sen turmeltuneiden ja aistillisten elementtien vuoksi, vaikka tiedettiin, että intiimillä syleilyllä on myös parantava vaikutus. Koska eliitti oli aivan varma siitä, ettei mikään pysty uhmaamaan heidän asemaansa yhteiskunnassa, pääsi alaluokkakin harrastamaan säädyttömiä huvituksia, joka on yksi syy tangon leviämiselle.

Syvä rappio paistoi kiistämättä koko tangotee tilaisuuksien yleisöstä. Se ympäristö, jossa tangoa esitettiin teki tangosta eksoottisen rappiotanssin. Eräs tanssiraportti keväältä 1914 kertoo kuuluisan hotellin tangotee tilaisuudesta seuraavaan tapaan:

”Ladyt astuivat keimaillen ulos autoistaan siten, että hameen halkiosta vilahti sääri kuultavien sukkien läpi tavoittaen varmasti kaikkien katseet. He tiesivät jokaisen miehen kiihtyvän sellaisesta näkymästä tuoden myös iloa vilauttajalle, joka pääsi hämmentämään miesten tunteita. Näin he toivat samalla esiin sen, että olivat tasa-arvoisia miesten kanssa. Hotellissa ilmapiirin täytti hajuveden, hien ja viskin tuoksu. Lesbot olivat omana ryhmänään luoden merkityksellisiä katseitaan ja heidän poskiensa väri korostui heidän katseensa osuessa toiseen salaisen kultin papittareen. Yleisen keskustelun aiheena teetarjoilun aikana oli raha ja vain raha. Teen jälkeen arvovaltainen juhlayleisö siirtyi orkesterisaliin. Miehet lähestyivät naisia tyrannimaisin elkeiden, supattivat heidän korvaansa anekdoottejaan ja naiset kikattivat kohteliaasti.”

Tangon juuria löytyy tietenkin paljon muualtakin ja tarpeen mukaan niitä on keksitty lisää. Nyt on korkea aika palata juurille ja mennä Kansallisoopperan teetansseihin herättämään pahennusta ja piristäytymään.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu