Suomi suureks' ja viina vapaaks'
Väittäisin kuitenkin, että supermarketista saa ostaa kossua ennen kuin Viipuri on länsisuomalainen varuskuntakaupunki. Nyt kun hiihtolomakausi on kohta kuumimmillaan eikä kunnon hiihtolumesta ole tietoa, niin saattaa muki osua entistä herkemmin käteen. Ei tuohon kesäänkään niin kovin pitkä matka ole, joten aina on paikallaan muuttama varoittava sana ennen kuin tekee sinunkaupat Turmiolan Tommin kanssa.
Toiset juovat viinaa pitääkseen hauskaa ja toiset pitävät hauskaa juodessaan viinaa. Se pieni sarvipää, joka asuu aivoissamme kieltää meitä loma-aikana menemästä treenisalille ja kannustaa ottamaan riippumatossa roikkuen kunnon paukut tai sitten ison jäätelöannoksen. Fiksummat osasaavat rentoutua kunnolla, mutta miten mahtaa meikäläisen kunnon käydä.
Kestää paljon kauemmin toipua neljän viikon hampurilais-rommikolaruokavaliosta kuin vastaavasta silakka ja kaljakuurista. Muki silloin tällöin nautinnoksi on paikallaan, mutta on hyvä tietää viinan seuraukset.
Alkoholi ei sammuta janoa. Se on diureetti eli kiihdyttää virtsan eritystä, jolloin kehosta poistuu ylenmäärin myös vettä ja keho 'kuivuu'. Makea limonadit ja mehut sen kun pahentavat tilannetta. Eli jos juopotelet, juo ensin pohjalle vettä kunnolla.
Alkoholi lihottaa. Grammassa alkoholia on seitsemän kilokaloria ja rasvassa vastaavasti yhdeksän. Energiasisällön kannalta kunnon paukun naukkaaminen on sama kuin vetäisi lusikalla voita. Ei tässä kaikki. Alkoholi alentaa testosteronin tuottoa ja laukaisee kortisolin eli stressihormonin tuotannon, mikä edesauttaa rasvan kerääntymistä kehoon. Lisäksi helposti alkoholinoton yhteydessä syödään roskaruokaa eli transrasvoja.
Alkoholi ei anna nukkua kunnolla muun muassa, koska aineenvaihdunnan kiihtyessä joutuu juoksemaan jatkuvasti pytyllä, jolloin syvä uni häiriintyy ja herättyään ihminen tuntee itsensä väsyneeksi.
Kerropa Jaakko mistä nykyisessä viinakeskustelussa on kysymys. Minä olen pudonnut kärryiltä. Viinan vaaroista on saarnattu satoja vuosia, on uponnut sinunkin päähän valistus.
Onko totta että kaikki halukkaat eivät saa viinaa riittävästi? Sekö on ongelma? Vai haluaako valtio vain lisää verotuloja viinasta?
Ilmoita asiaton viesti
→ #1/LM: ”..on uponnut sinunkin päähän valistus ..”
Viina on viisasten juoma, sen vuoksi toiset sitä niin paljon juovat. Meikäläiselle se ei siis oikein sovi. Viina on ollut ja tulee varmaan olemaan ihmissuvun tärkein masennuslääke. Mihin mittakaavaan asti se on mielialalääke, siitä tuskin päästään sopimukseen.
Tuhansista näkökulmista pidän yhtenä tärkeänä syyllistämistä. Kun ihminen saadaan syyllistettyä, on hänet helppo alistaa ja tällaista rääpälettä voidaan pompottaa, miten halutaan. Viinan tuomat haitat ovat tietyllä tavalla monesti itse aiheutettuja, joten todistelemalla erilaiset terveyshaitat alkoholin käytöstä johtuvaksi, voidaan evätä näiltä osin julkinen terveydenhoito ja korvaukset. Näin luulen käyvän varsinkin, jos Alko menettää monopolinsa. En ihmettelisi, vaikka THL jo hioisi ohjetta lääkärikunnalle.
Maamme huoltosuhde on menossa heikkoon suuntaan. Nopein ja halvin tapa parantaa sitä olisi jakaa ilmaiseksi neljä pulloa kossua viikossa kaikille yli 75-vuotiaille. ’Rannanjärvi’ raikuisi iloisesti monessa pirtissä ja siinä sivussa eliniän odotusarvo tippuisi mukavasti.
E.E. (virheitä lukuunottamatta)
Ilmoita asiaton viesti
→ #1/LM: ”..mistä nykyisessä viinakeskustelussa on kysymys.”
Neurologian ylilääkäri Matti Nikkanen kirjoittaa otsikolla ”Ostetaanko alkoholilla kansalaisten ääniä?’ HS:n mielipidesivulla (25.2.2016 s. B 8) muun muassa: ”Kaikki toimenpiteet, jotka helpottavat alkoholin saatavuutta, lisäävät myös sen käyttöä.” .. ”Alkoholin käytöllä ei ole käsittääkseni todettu mitään merkittäviä myönteisiä terveysvaikutuksia. Päin vastoin: aiempia käsityksiä eduista on tieteellisesti kumottu.”
Ilmoita asiaton viesti
Jaakko, ei näin masentavia blogeja.
Miten se sanonta, ilo ilman viinaa on teeskentelyä?
Ilmoita asiaton viesti
→ #3/SH: ”.. masentavia ..”
Ei näin tutisevilla käsillä parempaan pysty eikä tämä ole Parkinsonin tautia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tule Viipurista länsisuomalaistavaruskuntakaupunkia, mutta itäsuomalainenpa voi hyvinkin tulla jo ehkä itsenäisyyden juhlavuonna ajankohtaiseksi tulevan sopimuksen pohjalt. Suomen suuren isänmaallisen puolustussodan 1939-44 jälkeen 1947 amputoitu torso-Suomi ei ole saanut pakkoluovutettuja alueitaan takaisin vielä lähes neljännesvuosisata Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkään. Evakot, edes presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari, eivät ole päässeet paluumuuttamaan koti-Karjalaan muutoin kuin ehkä niitä vodkapulloja hakemaan. Kuitenkin Berliinin muuri on murtunut ja Baltian maat itsenäistyneet, ja kaikki vakuuttelevat olevansa myötämielisiä Suomeakin kohtaan. Pyöreitä täytettäessä hyväntahtoisuus ja sen näyttäminen ovat perinteisesti olleet hyvänä tapanakin kaikkialla maailmassa. Norjassa on jo vähän lupailtu satavuotiaalle lahjaksi Haltitunturin korkeinta huippua, ja mitäs itänaapurilla voisi olla annettavanaan… ks. http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri…
Ilmoita asiaton viesti
On hienoa, että Suomi kohta viettää 100-vuotisitsenäisyyspäiväänsä. Tämä osoittaa, että olemme onnistuneet naapuruussuhteissamme geopoliittisessa tilanteessamme. Maan sijaintia ei voi muuttaa, joten meidän suomalaisina edelleen pitää hallita diplomatian ja ystävyyssuhteiden menettelyt. Ystävyydessä on yleensä molemmat osapuolet, joten meidän kannattaa suomalaisina pitää hyvät naapuruussuhteet edelleen tärkeällä sijalla. Omaa retoriikkaa kannattaa tarkkailla, jotka asioita seuraavat. Jospa nykyisenä haasteena on yrittää ymmärtää omalta osaltamme, miksi rajat ovat sellaiset kuin ovat ja rauhaa kunnioittaen sopeutua siihen. Meillä kuitenkin on suomalaisina kaikkea mitä tarvitsemme ja rauhallinen yhteistyö on paras tapa kehittää taloutta ja kaupankäyntiä.
Ilmoita asiaton viesti
Maailmassa on paljon maita, joissa alkoholin saatavuutta, hintaa tai myyntiä ei lainsäädännöllisesti rajoiteta käytännössä mitenkään. Ne eivät kuitenkaan (yllättäen?) ole niistä juopoimmista päistä maailman maita.
Ne ovat myös maita, joissa kansa ei lainkaan ymmärrä konseptia, jossa aikuisia ihmisiä pitäisi tällaisissa omavalintaisissa asioissa holhota.
Analogissesti voisi ajatella, että kun Suomessa myydään kaupassa balsamiviinietiikkaa, jota jotkut mielellään lorauttavat salaatin päälle, niin kyseisen tuotteen myyntiä pitäisi rajoittaa, koska ihminen sairastuu siitä, jos juo sitä puoli litraa pullon suusta.
Jostain syystä entiset alkoholiongelmaiset ihmiset ovat eniten peräänkuuluttamassa tiukkapipoista linjaa, vaikka käsitttääkseni esimerkiksi AA-kerhojen opit tässä mielessä ovat aivan vastakkaisia, eli omaa vastuuta itsestään korostavia. Ikäänkuin moinen popula ei uskoisi, että muilla ei ole samoja ongelmia elämässään.
Ilmoita asiaton viesti
→ #7/JK: ”..alkoholiongelmaiset ihmiset ovat eniten peräänkuuluttamassa tiukkapipoista linjaa.”
Alkoholiongelmaisuus on siitä kimurantti sairaus, että se kieltää itsensä. Sanopa jollekin päivittäiskuluttajalle, että sinulla taitaa olla ongelmia tuon viinan kanssa, niin saat vastauksen siltä seisomalta, että ’minä kyllä hallitsen juomiseni, mutta tuo Jaska kyllä on aika juoppo. ’
Espanjassa kultaisella vuosisadalla (1600-luku) kunniankäsitys oli kehittynyt sairaalloisen herkäksi. Haukkumasana borracho, juoppo, oli solvaus, joka voitiin sovittaa vain verellä tai kunnian voi muutoin palauttaa vain kuninkaan mahtisanalla. Edelleenkään juopon manttelia ei kukaan halua.
Ilmoita asiaton viesti