Lavatanssin nostalgiaa

Someron Esakalliolla perjantai-illan soitosta vastasivat Sinitaivas sekä Reijo Taipale orkestereineen eli kaksi tanssimusiikin tämän hetken kirkkainta tähteä, joista ensin mainittu aloitti valssilla siitä huolimatta, että olimme vasta puuskuttamassa mäkeä ylös lippujonoon, muut Sinitaivaan kappaleet paikalla ollessamme tanssimme kaikki eli siinä menivät ’Miljoonan markan pakarat’ ja ’Japen parempi polkka’ heti ensimmäisellä setillä. Sen verran viileätä oli, että pidin villatakin koko illan päällä, jääkarhut näyttivät tanssivan lyhythihaisissa paidoissaan.

Reijo Taipale tuli heti ensimmäisellä setillään estradille ja faniporukka täytti lavan edustan aina lattian puoliväliin asti. Koska tunnelma oli muuttunut enempi tungokseksi, päätimme keskittyä kuunteleen kahvion puolelta Reiskan upeaa ääntä, vaikka jalkapohjissa kihelmöi lähteä tangon pyörteisiin. Hänen liikkumiseensa ikä näyttää antaneen aavistuksen pientä leimaansa, mutta se ei hienoon esiintymiseen vaikuttanut.

Reiskan toisen setin puolivälin paikkeilla totesimme, että tilaisuuden taso varmaan nousee roimasti, kun me poistumme takaviistoon. Siinä alamäkeen talsiessamme kaksi nuorikkoparia asteli meidän ohi pienen torailukeskustelun yltäessä korviimme. Nuoret naiset olivat tyylikkäissä kansallispuvuissa ja miehet mustissa housuissa, tukka ’pöönissä’. Vastaamme asteli hieman etäämpänä kaksi karskia miestä tummansinisissä hihamerkillisissä työpuvuissaan. Toinen karjaisi, että ’Pysykää paikoillanne, älkääkä liikkuko’. Jäykistyimme suolapatsaiksi. Toinen poliiseista antoi meille merkin, että me olimme vain tiellä ja että antaa vetää. Muuta käskyä emme tarvinneet.

Parkkipaikalle päästyämme kuulimme samaisen poliisin kovalla äänellä karjaisevan, että ’Pysähdy, muuten poliisi käyttää väkivaltaa’. Katsoimme parhaasi valua parkkipaikalta maantielle, johon päästyämme kaksi nuorta kyseli kyytiä pohjoisen suuntaan. He ilmeisesti olivat tv-uutisissakin mainittuja liftarikisaan osallistuvia, jotka olivat joutuneet turhan kauaksi pohjoiseen vievistä reiteistä. Varoitimme, että tanssipaikalla on tilanne päällä, joten kannattaa seurata vähän aikaa hiukan kauempaa.

Eilinen meininki hiukan jo muistutti 50-luvun lavatansseja.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu