Kallioniemi

Kohdaltamme kuluvan heinäkuun avaus tapahtui Korialla Kallioniemen suurella tanssilavalla, missä muun muassa pääsee ihailemaan Kymijoelle avautuvia upeita maisemia. Varsinaisena aiheena ei ollut se, että 110 vuotta sitten Korian Ponsi aloitti toimintansa Vilppulan Nuorisoseuran itsenäisenä ”Voimistelu- ja urheilujaosto Ponsi”-yksikkönä ja syksymmällä Helsingissä soitettiin ’viimeinen poloneesi’ eli Suomen säätyvaltiopäivät kokoontuivat lopettamisistuntoonsa (1906). Tarkoituksenamme oli vain mennä nostalgisiin kesäisiin lavatansseihin, jossa on hyvä orkesteri, tuttuja, iloisia ihmisiä ja tanssitilaa mukavasti.

Kaikki muu meni nappiin, mutta väkeä oli niin paljon, että tunnelma oli muuttua tungokseksi. Emme olleet laskeneet, että lava on tanssiorkesteri Sinitaivaan ’kotipaikka’. Bändin vetäjä Juha-Matti Ahola (Juhis) on viettänyt lapsuutensa soittaja Matti-isänsä Kouvolan kodissa ja osallistunut jo 12-vuotiaana hänen keikoilleen. Yllätys tuli toisen setin alussa, kun itse Matti astui takahuoneesta lavalle ja vetäisi humppashow’n. Jos ikkunat eivät olisi olleet auki, olisivat ne särkyneet ja seinät pullistuneet aplodien pauhusta, sellainen oli yleisön reaktio – muistaakseni.

Seuraavalla tauolla satuin Matin pöytään. Hänen puhelimensa pirisi lakkaamatta, mutta Matti ei vastannut. Totesi vain vaatimattomasti, että kun otos meni suoraan nettiin, niin nyt ihailijatytöt viereisestä vanhainkodista soittelevat. Sillä edellytyksellä, ettei kukaan kerro asiaa eteenpäin, hän paljasti Juhiksen ensiesiintymisen, jossa esiintymislavana toimi kotisaunan ulkoportaat. Pikku-Juhis kumarsi yleisölle, jonka virkaa isä ja äiti hoitelivat, tempaisi tutin pois suustaan ja vetäisi Pirkka Pekka Peteliuksen senhetkisen radion hittilaulun. Ärrät, ässät, deet ja teet olivat vielä hiukan hakusessa, mutta nuotti ja rytmi olivat kohdallaan.

Ehkä aivan pienen pieniä muistamiseeni liittyviä yksityiskohtia lukuun ottamatta tarina on tietysti täyttä totta.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu