Luottamus

Antiikin Kreikassa galenos tarkoitti henkilöä, jolla oli ennustajan, tietäjän ja parantajan eli lääkärin taidot hallussaan ja jota pidettiin lähes jumalana. Oli pyhäinhäväistys asettaa galenoksen sana ja toimenpide kyseenalaiseksi. Nykyistä sote-uudistusta seuratessa tulee väkisinkin mieleen myös kreikkalaisten hintava Delfoin oraakkeli -järjestelmä. Vaikka Pythian ennustukset koskivat ennen muuta diplomatiaa, tultiin häneltä kyselemään paljon myös terveysasioista. Välimeren alueen suurin hautausmaa lienee sijainnut juuri temppelin takamaastossa, joten kaikki eivät palanneet kotiin ylistämään parantajaansa.

Sairauksien ennalta ehkäisy, ruokavalio, pulssin tarkkailu, maltillinen liikunta – siinä karkeasti Klaudios Galenoksen (129-216 jKr.) terveen elämän, fyysisen ja henkisen, avaimet. Liikuntaa ei toki tullut harrastaa liikaa. Hänen mukaansa henkisesti rasittavaa ihmiselle oli ennen kaikkea liika politikointi. Tuon alueen Galenos varmasti tunsi mainiosti, koska työskenteli politiikan ytimessä eli Rooman hovissa. Leimansa 1500-luvulle antoivat mystikot, kabbalistit ja ihmetaiturit. Heitä edustivat muun muassa Agrippa von Nettesheim ja Theofrastus Bombastus Paracelsus. Nämä Galenoksen kirjansa lukeneet edustivat sitä lääkärikastia, joka edelleen putsaa sairaat ja vanhukset turhasta ja synnillisestä varallisuustaakasta ennen paratiisia (viite Matt. 19:23-24).

Lääketieteessä pätenee nyrkkisääntö, että 80% ’ varmasta totuudesta’ korvautuu 50 vuodessa uudella ’varmalla totuudella’. Ehkä eräs tekijä tähän on se, että tutkimusta ohjaavat pitkälti lääke- ja elintarviketeollisuuden tavoitteet. Esimerkkinä 1960-luvulta omien etujensa turvaamiseksi sokeriteollisuus käynnistä mittavan tutkimusprosessin, jonka avulla sydänsairauksissa vähäteltiin sokerin terveysriskejä suhteessa rasvojen terveysriskeihin. Nykykäsitys lienee, että molemmat ovat terveysriskinsä suhteen samalla viivalla tai ellei peräti niin, että sokeri on vaarallisempaa.

Lähteet: Quo no. 254 marraskuu 2016 ja Wikipedia

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu