Urheilu on tuottoisaa
Portugalilainen Cristiano Ronaldo tuli espanjalaiseen jalkapalloseuraan Real Madrid vuonna 2009. Siirtoa edelsi se, että Ronaldo perusti asiakkuuden veroparatiisiin Britannian Neitsytsaarille Road Townissa olevaan yritykseen Tollin Associates, jolla on sama osoite kuin verokiertoyrityksillä Adifore Finance ja Arnel Services.
Espanja sääti ns. Ley Beckham lain (35/28.11.2006) , jonka 93 §:n mukaan maan kannalta tärkeitä erikoisosaajia voidaan verottaa muista poiketen. Myös Ronaldo on päässyt hyödyntämään lakia, mutta ilmeisesti täydentänyt sitä myös veronkierrolla. Näin ainakin maan veroviranomaiset ajattelevat, koska ovat käynnistäneet asiasta tutkimuksen jo vuosi sitten. Suurennuslasin alla ovat Ronaldon 150 miljoonan euron kokonaistulot (pelaajatulot + mainostulot, 2009-2020), joista maahan jää veroa vähän yli 4 %. Tavallinen veronmaksaja joutuisi pulittamaan veroina valtiolle tuosta summasta jopa 48 %.
Ronaldon mainostulot koostuvat lähinnä kuviensa käyttöoikeuksien myynnistä kansainvälisille yrityksille. Esimerkiksi vuoden 2014 lopulla Ronaldo myi Tollin Associates:lle kuvankäyttöoikeudet vuosille 2015-2020 hintaan 75 miljoonaa euroa. Tollin siirsi oikeudet irlantilaisille yrityksille Multisports & Image Management (MIM) ja Polaris Sports, jotka sitten tekevät kuvasopimukset kansainvälisten yritysten kanssa. Tuotot kiertyvät Tollin kautta Ronaldon tilille.
Vuosina 2009-2014 Ronaldon kokonaistulot (74,8 miljoonaa euroa) muodostuivat seuraavasti: pelaajatulot Real Madrid 12,7 milj € ja mainostulot 62,1 milj. € (Nike 17,5, Clear 6,2, Circus 4,0, Samsung 2,4 ja muut 32,0 milj. €).
Varmaan kaikkia nuoria myös Ronaldon esimerkki kannustaa yrittämään huippu-urheilussa keinolla millä hyvänsä pyrkimään tähdeksi päästäkseen onnellisena kylpemään kuuluisuudessa ja rikkauksissa.
Ihmisten kateus on valikoivaa. Urheilutähti saa aivan paheksumatta tienata hävyttömän suuria summia, kiertää veroja kaikin mahdollisin tavoin valovoimaisuutensa lainkaan himmenemättä. Asiaan ei yksinkertaisesti kiinnitetä mitään huomiota, no Jaakko nyt kiinnitti ihan vaan koska poikkeus vahvistaa säännön.
Sittern taas vaikka menestyneen yrityksen tyhjästä luonut johtaja jonka yritys on maksanut huikeat verot ja tuottanut paljon työpaikkoja niin jos hän sattuu ohjaamaan rahojaan veroparatisiin saa hän osakseen ankaran paheksunnan ja leimataan hänet moraaliltaan alhaiseksi.
Tässä asetelmassa on jotakin mitä en maalaijärjelläni pysty ymmärtämään.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä varmaankin tuollaiset tulot houkuttelevat urheilijan pyrkimään huipulle ”keinolla millä hyvänsä”, niin kuin toteat. Ja yhtenä kiellettynä keinona on ollut dopingin käyttö.
Mutta kyllä nykyurheilijalta vaaditaan, lajista riippuen toisilta enemmän toisilta vähemmän, erittäin kovaa työtäkin – harjoittelua. Sekä kieltäymyksiä kilpailu- ja harjoittelukaudella. Tarvitaan myös hiven onnea huipulle nousemiseen.
Kuuluisuudessa ja rikkaudessa kylpemisen ohella on paljon surullisia esimerkkejä huippu-urheiljoiden toisenlaisesta elämästä. Urheilemisella ansaitut rikkaudet ja maine eivät ole tuoneet onnea. Päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Britannian Neitsytsaarilla on asukkaita noin 30 000 ja sinne on rekisteröity 600 000 yritystä. Tortolan saarella sijaitsevassa 9400 asukkaan pääkaupungissa Road Townissa on myös Ronaldon rahoja hoitavan ’aavepankin pääkonttori’. Toimistotilat ovat rakennuksen yläkerrassa, jonka kaihtimet ovat tiukasti kiinni (linkin kuva), alakerrassa on paikallinen apteekki.
http://www.elmundo.es/deportes/football-leaks/2016…
Ilmoita asiaton viesti