Loistoristeilyjen toiset kasvot

Kolmannes maailman risteilyistä tapahtuu Karibialla, missä ’uivievien kaupungien asukkaat’ lököttelevät illuusioissaan ilmaan huolen häivää. Suuri yhdysvaltalainen tv-kanava Univision teetti New Yorkin Columbian yliopiston tiedotusalan opiskelijaryhmällä selvitystyön, jossa kosketeltiin myös loistoristeilyjen toista puolta. Kohteena olivat monelle suomalaisellekin tutut Carnival Corporation, Royal Caribbean International ja Norwegian Cruise Line, joiden yhteinen markkinaosuus on 82% koko maailman loistristeilyistä ja joiden yhteenlaskettu tuotto vuonna 2016 oli 2,8 mrd $. Näiden konttorit ovat USA:ssa, missä myös niiden osakkeet noteerataan.

Selvityksessä oli mukana 266 alusta 411:sta mahdollisesta ja otos osoitti, että 70% aluksista oli rekisteröity mukavuuslipun alle joko Bahamalle, Panamalle, Bermudalle tai Maltalle. Aluksista 40 % oli yli 20 vuotta vanhoja. Monimutkaiset operatiiviset järjestelyt veroparatiiseihin mahdollistavat sen, etteivät yritykset käytännössä maksa veroa ainakaan Yhdysvaltoihin ja sen tiukkoja ympäristö-, työvoima- ja muita määräyksiä pystytään kiertämään, mikä säästää kustannksia.

Yhdysvaltalaisiin matkustajiin laivalla kohdistuneet rikokset käsitellään Yhdysvalloissa, mutta muiden maiden kansalaiset jäävät selkeästi heikompaan asemaan, kun asia käsitellään laivan rekisteröintimaassa.

Jätteet ovat oma lukunsa. Arvioidaan, että viikon 3000 matkustajan risteilyllä syntyy 75000 litraa ihmisjätettä, 370000 litraa pesuvesiä ja 8000 kg kiinteitä jätteitä, jossa ovat mukana myös myrkylliset vaatepesuaineet. Ympäristönsuojelujärjestöt kyselevät, mihin nämä jätteet menevät ja päätyykö osa suoraan mereen. Selvityksessä tuli ilmi joitain huonoa käytäntöjä jätteiden käsittelyssä. Risteilyyritysten etujärjestö CLIA (Cruise Lines International Association ) väittää, että jätteidenkäsittely on täysin suljettu eli kaikki jätteet päätyvät käsittelyn kautta kierrätykseen eli jätteidenkäsittelykoodi on 0.

Oma lukunsa on työtekijöiden työolot, palkat, sosiaalitrva ja työaika. Työryhmä selivtyksessä oli mukana 2000 työtekijää. Yhdysvaltailaisia työntekijöitä lukuunottamatta työntekijöihin sovelletaan mukavuuslippulaivan rekisteröintimaan lakeja, joten tavanomaiseen 9 kuukauden pestiin kuuluu 70 tunnin työviikko ilman lepopäiviä, lomia tai mahdollisuutta tavata perheenjäseniään. Sosiaaliturvamaksut, ylityö- ja lomakorvaukset ovat tuntemattomia käsitteitä.

El Paisin kirjoituksessa on myös etujärjestöille annettu puheenvuoro, missä he puolustelevat käytäntöjään.

http://elpais.com/elpais/2017/04/20/paco_nadal/1492642055_887551.html

0
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu