Grillit käyttökieltoon?

Kesän suurimpia herkkuja tietysti ovat grillimakkarat, grillatut paistokset, paistetu perunat tai ranskalaiset, välipalaksi hampurilaisia, perunalastuja pop-corneja. Grillausten vaihtoehtona tietenkin ovat valmiiksi prosessoidut einesruuat: kalapuikot, nakit jne. Kaukomatkoilla meikäläinenkin pääsee itse tilaamaan pääruokansa, jolloin sormi osoittaa listan pihvikohtaa ja hienosti mongertaen lausun osaamani sivistyssloganin: ’well done’. Tietenkään ei pidä unohtaa juomia, välipaloja ja jälkiruokia; lapsille kokista ja muita limuja, keksejä sekä jäätelöä.

Asiantuntijat ovat julistaneet kaikki edellä mainitut herkut pannaan. Sokeri on yhtä myrkyllistä kuin alkoholi. Kovat rasvat, erityisesti transrasvat, tuovat mukanaan kolesterolia ja aiheuttavat liikalihavuuden kautta diabetesta. Transrasvoja syntyy erityisesti, jos 180 asteen lämmössä valmistetaan rasvan avulla ruokaa. El Paisin artikkeli tyrmäsi varsinkin myös teollisesti valmistetut sämpylät sekä jäätälön ja keinomakeutusaineet. Siinä oltiin erityisen huolissaan ruuansulatusjärjestelmän bakteerikannan häiriintymisestä 'nykyruokavalion' vuoksi. Mainitsematta ei myöskään jäänyt teuraseläimille syötettyjen antibioottien vaikutusta em. bakteerikantaan.

CNN:n juttu koski lähinnä paistettuja perunoita eli ranskalaisia ja lastuja. Keskiverto amerikkalainen syö vuodessa 50 kg perunoita, näistä 35 kg prosessoituja ja 15 kg ’tuoreita’ (keitteyjä). Eläinkokeissa on todettu, että akryyliamidi ja sen aineenvaihdunnan tuote glycidamidi ovat geeniperimälle myrkyllisiä ja karsinogeenisiä sekä aiheuttavat osteoartriittia (nivelrikko, -kipu, -jäykkyys). Akryyliamidia sisältäviä ruokia ovat muun muassa: uppopaistetut perunatuotteet, perunalastut, murot, kahvi, keksit, näkkileivät, pehmeä leipä.

Muistan jostakin lukeneeni, että USA:ssa transrasvoja koskevat määräykset kiristyvät ensi vuonna siinä määrin, että pikaruokien ja einesten valmistajat ovat jo nyt kauhuissaan.

 

El Pais: http://elpais.com/elpais/2017/06/12/buenavida/1497273123_820987.html

CNN: http://edition.cnn.com/2017/06/14/health/fried-potatoes-early-death/inde…

 

0
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu