Eräs lottatarina
Anoppini kuolemasta tulee ensi jouluaattona 10 vuotta. Hänen jäämistöstään löytyi muun muassa sodanaikaiset Kainuun murteella kirjoitetut päiväkirjat sekä hänen lotta-aineistoaan. Hän toimi apusisarena Äänislinnan Sotasairaala 66:ssa. Hänen Lotta-Svärd jäsenkortti on kirjoitettu vasta 18.7.1944 Sotkamossa, vaikka hän toimi apusisarena Äänislinnan Sotasairaala 66:ssa lokakuusta 1941 ainakin vuoden 1942 loppuun.
Ajanjakso on epävarma, mutta ensimmäinen päiväkirja alkaa: ”Oulussa 16 p:nä syyskuuta1941. Tänään siis aloitimme tämän Punaisen Ristin apusisar kurssin, johon minäkin sain tilaisuuten osallistua. Varmaan tulee elämässä, kaikista näistä tärkeistä tiedoista paljon hyötyä.” Viimeinen oppitunti Oulussa 27.9.1941: ”Sitominen ja lastoitus (Harjoittelua)”.
Ensimmäinen potilaan kirjoittama merkintä sotasairaala-ajalta on seuraava: ”Sydämelliset kiitokseni Äänislinnan SS 66:n sali 3:n reippaalle ja tunnolliselle hoitajatar lotta Irja Mustoselle, 4 kuukauden ajan etulinjan kranaatin ampujien parissa olleelta ja sieltä nyt olosuhteitten pakosta hoitoonne tulleelta aseveljeltä. Hyvää menestystä suurelle tehtävällenne toivoen. Äänislinna 31/10 –41. Alik. Merisuo, A. K. Fil. maist., Turku ”
Päiväkirjoijen viimeisin muistoruno kuuluu: ”Muisto Irjalle / Ruusun kukkaan kullaan / kaunin taittaisiin / Teille Irja kaunis -? Äänislinnassa 30/12. 42. Stm. Väisänen Armas, Paukkaja”
Sen vaikutelman potilaitten teksteistä ja piirroskuvista saa, että kovin olivat tulevaan anoppiini ihastuneita muutkin kuin tuleva appiukkoni. Kuvasta päätellen varmaan aihettakin oli.
Noin 20 vuotta sitten olin kuskina, kun eräänä sunnuntai-iltapäivänä anoppini kävi Äänislinnan kollegaansa katsomassa Tampereella. Minulta oli mennä kahvi väärään kurkkuun, kun muistelujen lomassa talon emäntä huokaisi syvään ja sanoi: "Oli ne ihania aikoja!”
Tuollainen päiväkirja siltä ajalta on melkoinen historiallinenkin aarre.
Ilmoita asiaton viesti
Suuri kunnioitukseni lotille ja muiden sota-ajan naisjärjestöjen jäsenille. Pikkulottia ja työtyttöjä unohtamatta.
Kiitokset ylipäänsä kaikille kotirintamankin naisille.
Ilman naisten työpanosta tuskin olisimme sodista selvinneet.
Olen tuon ”hyvien aikojen” huokauksen kuullut enenkin. Johtuu varmaankin siitä, että yhteenkuuluvuus ja yhteishenki oli naisilla tuolloin erittäin voimakasta. Ei aina, sodasta huolimatta, ollut kurjaa.
Paljon riippui tietenkin paikasta, jossa lottana toimi. Eiköhän KEK:n lotilla ”hyvät ajat” jääneet vähälle?
***
Älä vaan hävitä Jaakko päiväkirjaa. Luovuta se aikanaan jollekin lottamuseoista.
Ilmoita asiaton viesti