A- ja B-kansalaiset
Pariisin rauhansopimuksesta (10.2.1947) lukien kiihtyi kulttuurisota eli onnistutaanko maailman mieli kääntämään itään vaiko länteen. Aina Helsingin olympialaisiin asti englanti oli meidän koulussa lähes marginaalikieli, jota eivät meillä päin ainakaan parempien perheiden lapset lukeneet ensimmäisenä vieraana kielenä. A-luokalla luettiin siis edelleen saksaa ja ne, jotka joutuvat B-luokalle lukivat englantia.
Aika muuttui ja vaikka Suomi kieltäytyi sille tarjotusta Marshall-avusta, niin ehkä sitten Coca-Cola pehmitti asenteita siinä määrin, että vieraista kielistä englanti tuli Suomeenkin valtakieleksi. Tämän myötä eliittikulttuurin ihannemallin painopiste siirtyi rapakon taakse. Sinne sitten menivät vaihto-oppilaiksi ennen muuta ne, jotka eivät päässeet suoraan täällä jatko-opintoihin.
Kun vielä 60-luvulla kaikki iskelmämusiikki oli melodista ja tanssittavaa, niin sen jälkeen asia muuttui. Rytmimusiikki valloitti niin radion kuin muun viestinnän. Yhtenä syynä kuvittelen olevan sen, että muutamat nuoret, jotka olivat esimerkiksi vaihto-oppilaina oppineet muutaman sanan englantia, pääsivät radioon musiikkitoimittajiksi ja sitten valtasivat sen kavereillaan, julistivat rockin ainoaksi oikeaksi nuorisomusiikiksi ja onnistuivat marginalisoimaan perinteisen iskelmämusiikin.
Varhaisteininä kuunneltu musiikki jää lempimusiikiksi loppuiäksi. Nykyiset sukupolvet eivät edes tiedä, että on muutakin kevyttä musiikkia kuin rock-tyyppinen rytkymusiikkia. Tarpeettomaksi rasitteeksi koettiin myös tanssitaito, se jouti viemäriin, hurmokseen riitti kun hytkyi kaljapullo kourassa tungoksessa rockin tahtiin.
Toivottavasti tunnelin päässä näkyvä hämärä valopiste ei ole vastaantuleva juna, vaan toivon kipinä sille, että muun muassa brexitin ja Trumpin toimien myötä englannin kielen hegemonia EU:ssa loivenee ja kulttuuridiversiteetti pääsee edes vähän alulle vaikka vain lattarimusiikin merkeissä. Esimerkiksi juuri Saksan tietämystä ja saksan kielen tärkeyttä ulkoministeri Timo Soinikin korosti puheessaan Helsingin yliopiston juhlasalissa tänään torstai-iltana (19.10.2017) maanpuolustuskurssiyhdistyksen syyskokouksessa.
Kielten opiskelu nähtiin ainakin maaseudulla myös poliittisena kysymyksenä joskus menneinä vuosikymmeninä. Harvat venäjän kielen opiskelijat leimattiin armotta kommunisteiksi, vaikka useimmissa tapauksissa tavoite oli sen ajan Suomessa saada vain hyvin palkattu työ tulkkina tai opettajana. Esimerkiksi Keskustan Paula Lehtomäki on varmaan hyödyntänyt kielitaitoaan myös ministerinä ja kansanedustajana ja hyödyntää sitä luultavasti vieläkin virassaan aina kun tarvetta tulee.
Tanssi on joidenkin vierastamaa monikulttuurillista toimintaa. Jos humppa on saksalaista tahtimarssia, lavatango suomalainen versio argentiinalaislähtöisestä musiikista jossa laahustetaan korva suussa, niin amerikkalaistyyppinen rokki on menoa joka sujuu omasta mielestään sitä paremmin mitä enemmän on promilleja veressä. Näin olen sen nähnyt, minä lukeuduin aikanaan enemmän tahtimarssin ja korvanpureskelun suosijoihin, suomalaisia ja ylikansallisia valsseja unohtamatta. Ripaskaa en ole harjoitellut 😀
Taidan olla C-kansalainen…
Ilmoita asiaton viesti
→ 1/TP: → ”..lavatango suomalainen versio argentiinalaislähtöisestä musiikista..”
Tango on improvisaatiotanssi. Sitä voi tanssia miten tykkää ja mihin musiikkiin tahansa. Seuraavassa linkissä muutamia näkemyksiä ’ainoasta oikeasta’ tangotyylistä. Pahoittelen, ettei mannetangosta ole mainintaa, se ei johdu diskriminoinnista.
http://www.xn--hammaslkri-w5aab.net/kamin/kamin1_4…
Ilmoita asiaton viesti
Hertsikka sentään, johan oli tangopläjäys. Hyvä ettei tuollaisista ollut tietoa nuorena, olisi taatusti tullut paineita 🙂
Löysin tuolta videonpätkän, jossa Guapitaa soitetaan suomalaisittain tosissaan, etten sanoisi peräti vakavissaan, ja tanssijoitakin vilahtelee.
https://www.youtube.com/watch?v=-KsU-irzZUk
Ilmoita asiaton viesti
Jaa-a kielitaidosta on hyötyä suomalaiselle, mutta ehkä se poikkeaa siitä, mitä joskus kieliä opiskellessaan on ajatellut. Ehkä toiveena on ollut joskus, että kun opiskelee ulkomaankieliä ahkerasti, joskus jonkun kulttuuriseurueen keskipisteenä heittelee ajatuksia ja kommentteja ulkomaankielillä. Ei ole ainakaan meikäläiselle toteutunut. Silti hyötyä on ollut paljon. Kun ymmärtää ulkomaisia lehtiä, vaikka lukee niitä harvoin, kun voi neuvoa kadunkulmassa tietä, voi Instagrammissa laatia lyhyen kommentin kuvasta jne. Maailmankansalaisuus on tuntumassa, mutta suomalaisuus totista totta. Vaikeneminen, hiljaisuus. Koulussa ei opetettu aikoinaan puhumaan, mutta kirjoittamaan kylläkin.
Ilmoita asiaton viesti