Oopperan teetanssit

Iltapäiväteetanssit ja tangotanssit ovat irstaita orgioita, jotka pitäisi New Yorkin pormestarin mielestä kieltää. Näin kirjoitti arvovaltainen päivälehti The New York Times 5.4.1913. Vaikka kansallisoopperassamme esitetään paljon musiikkia vielä varhemmaltakin ajalta, niin edellä mainittua ohjetta siellä ei noudateta, vaan joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona tänäkin kevätkaudella klo 15 -17 kaikki kynnelle kykenevä Etelä-Suomen varttuneempi väki ja muut innokkaat kokoontuvat oopperatalon L-kirjaimen muotoiseen  lämpiöön kuuntelemaan, seurustelemaan ja tanssimaan ikivihreiden kappaleiden tahdissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy eikä edes narikka maksa mitään. Yleensä itse kunkin mielimusiikki on sitä, mitä varhaisteininä on kuunnellut ja tämä mieltymys säilyy läpi elämän.

Legendaarinen Kimmo Leppälän orkesteri vastaa hyvin usein musiikista ja solistina on joku tunnettu talon laulaja. Muutama vuosi sitten teetanssien alkuvaiheessa läsnä oli vain joitain kymmeniä ja kaikki mahtuivat istumaan orkesterin lähettyville, nyt lämpiön kaikki pöydät täyttyvät jo puoli tuntia ennen soitannon alkua. Jos sanon, että läsnä oli vuoden ensimmäisissä teetansseissa 500, niin tuskin ainakaan liioittelen. Tamperelaisiakin kuuluu olleen vakoilemassa, aikovat tiemmä aloittaa vastaavat bileet.

Asu on vapaa, mutta yllättävän moni tulija on nähnyt vaivaa habituksensa kohentamisessa, toiset ovat jopa lähes tuntemattomiksi naamioituneina. Miehet noudattavat tavallisesti perinteistä sääntöä: mahdollisimman tumma puku ja mahdollisimman valkoinen paita. Itselläni ei noitakaan ole, joten tulen samoissa (ainoissa) vaatteissa kuin, mitä käytän lavatansseissa. Turhaan ei eräs taannoinen tuttava huikannut minut havaitessaan: ’Kato Jaska, vaatteista tunsin!’ – Kyllä hävetti ja hävettää vieläkin – että ihmisten aikana!

Väittäisin, että teetanssit ovat pääkaupunkiseudun sosiaalisin kulttuuritapahtuma varttuneille. Tuttuja ja tuntemattomia oli viime kerrallakin niin paljon, ettei tanssimisesta ainakaan keskialueella tahtonut tulla mitään. Mielimusiikki, liikunta ja sosiaalinen kosketus vapauttavat onnellisuuteen liittyviä hormoneja, estää masennusta sekä laukaisee stressiä. Paritanssi tuo hyvää mieltä ja on siten terveyttä sinällään. Pintaan nousevat nuoruusmuistojen lavatanssit sekä käsitteet lumous, onni ja intohimo – näitä etsitään edelleen.

Teetanssit suoratoistetaan verkon välityksellä, ja lähetyksen voi maksutta vastaanottaa jokainen halukas palvelutalo ja hoivalaitos kautta maan.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu