Mauttomuus

Harvakseeltaan näkee miehillä tavallisissa tansseissa kansallispukuja tai niiden läheisiä muunnelmia. Nyt en tarkoita rotuun liittyviä vaan maakunnallisia kansallispukuja. Suhtautumiseni tällaiseen on monivivahteinen. Puvun kantajalla saattaa olla riikinkukkokmpleksi, jota tilaisuuden luonne huomioon ottaen epätyypillisellä pukeutumisella korostetaan ja uhoten ruokitaan. Kaiken lisäksi itse tuo tanssillisuus on hyvinkin sattunut jäämään sille tasolle, että on kerran nähnyt ’Tanssii tähtien kanssa’ ohjelmasta pienen palan.

Vaikka puukko usein on ollut kirjaimellisestikin monen eteläpohjalaisen sydäntä lähellä, niin silti koristepuukon kantaminen tavallisissa etelän lavatansseissa tuottaa tiettyjä ongelmia. Kuten jo Lenin aikoinaan usein toisti: ”luottamus on hyvä asia, mutta kontrolli paras”, niin tässäkin asiassa periaatteessa järjestyksen- ja lipunvalvojan on aina lisätyönään todennettava, että kyseessä todella on terätön koristepuukko eikä laiton astola. Muiden lipunmaksajien tulee olla varmoja siitä, ettei joukossa heilu mitään puukkojunkkareita.

Nykyisin tanssipaikoissa liikkuu paljon ulkomaalaisia, jotka eivät välttämättä tiedä tapojamme. Heille joku uhoava puukkoa kantava tiukkailmeinen köriläs mustassa ’virkapuvussaan’ saattaa muistuttaa liiaksi oman maan salaisen poliisin edustajaa ja tunnereaktiot voivat olla sen mukaisia. Äkkipäätään sanoisin, että jos tällainen kansallispuvun väärinkäyttäjä väittää olevansa tyhmä, niin en tule kiistämään sitä.

Myönnän kernaasti, että pohjalainen mies on aikoinaan ollut rehellinen, suoraselkäinen, yritteliäs ja aina oikeassa. Ehkä näin on joskus ollutkin, mutta kuten kateelliset varsinaissuomalaiset vihjailevat, vuosia kestänyt sisäsiittoisuus on karsinut eteläpohjalaisen miehen geenistöstä nämä ominaisuudet ja vain uhoaminen jäänyt jäljelle.