Kosketuskaipuuta

Kevät tuo mukanaan läsnäoloa – alkaa pörriäisaika. Vaikka toiset väittävätkin, ettei yksinäisyys tuota tuskaa, vaan tuskaa tuottaa tunne ja että on sivullinen ja osaton muusta maailmasta, joka tapauksessa laumaeläimille yksinäisyys on toisten kaipuuta. Senioritanssien räjähdysmäinen suosion kasvu on tästä hyvänä esimerkkinä. Näin on käynyt muun muassa kansallisoopperan teetanssien kohdalla. Muutama vuosi sitten osallistujia oli kourallinen eli vähän enemmän kuin soittajia, mutta viimeksi lämpiö oli tupaten täynnä eikä tällaisella ujolla, keskenkasvuisella köpöttelijällä ollut edes mahdollisuutta vääntäytyä niin lähelle orkesteria, että olisi nähnyt kunnolla ketkä Kimmo Leppälän orkesterissa oikein soittivat.

Laumaeläimen vietillä tietoista läsnäolon ja sosiaalisuuden vajetta piti tänään tiistaina käydä täydentämässä Tikkurilan Puistokulman päivätansseissa, missä mielenterveyden kohotuksesta vastasi Harri Nuutisen johtama Tanssin Taika-orkesteri. Tutut kappaleet ja meikäläisen ominaisvärähtelyyn istuvat sovitukset hetkellisesti nuorensivat minuakin ainakin 40 vuotta. Vaikka olin anonut vapautta tanssia polkat ja masurkat täytettyäni 75 vuotta, niin tällä kertaa anomuksellani oli vissiin pyyhitty mitä sattuu. Mutta kantava musiikki toimi pelastaja ja henkiriepu säilyi. Tosin tuli sitä hytketettyä kaikki orkesterin soittamat muutkin kappaleet kello 13-16.

Seurasin syrjäsilmällä, miten tuttavat siellä tervehtivät toisiaan jopa halailemalla eikä erityisempää #metoo-kohua ilmennyt. Yritin siinä tunkea itseänikin lähietäisyydelle ja sivistyneesti huokailin miituu, mutta tuloksena oli vain osakseni saamat väheksyvät katseet. Joten turhaa höpsötystä koko #metoo.