2×4:n MM-kisat

Kun seksuaalinen taipumus samaa sukupuolta kohtaan vielä oli Euroopassa sairaus ja työttömyys raivosi valtoimenaan, monet nuoret aikuiset suuntasivat kulkunsa rapakon taakse. Argentiina suhtautui homouteen suurpiirteisemmin. Koska miehiä oli siirtolaisista suuri enemmistö, niin on selvää, että miesten välisen rakkaussuhteet olivat yleisiä. On myös viitteitä siitä, että siirtolaisiksi hankkiutuivat sellaiset miehet, joilla oli homoseksuaalisia taipumuksia. Siirtolaisuudesta johtuen Buenos Airesin väkiluku kasvoi 1900-luvun taitteessa nopeammin kuin New Yorkin.

Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että tangon alkujuuret ovat ilotaloissa, paikoissa, missä kaikki miehet olivat tasa-arvoisia seksin saannin suhteen. Siellä yhtyivät ajatukset, odotukset, lasit, tanssi ja siellä hallitsi toveruus. Eräänä todisteena tästä on miestenkeskeinen tanssi. Yhdessä pilaillen siinä opeteltiin ja opetettiin tangoa. Edelleen argentiinalaisen stereotyyppinä näkee tangoa tanssivan miesparin.

Tangon eli 2×4:n jokavuotisissa Buenos Airesissa järjestettävissä MM-kisoissa on kaksi pääsarjaa: etraditango (Escenario) ja lavatango (Pista). Loppukilpailut ovat 21-22.8.2018, mutta juhlat alkavat jo 9.8.2018, mukana on 2000 artistia, konserttejakin on 130 ja kilpailupareja on ilmoittautunut tähän mennessä 554 paria, joista 424 paria lavatangoon. Vuodesta 2014 lähtien parit ovat voineet olla myös samaa sukupuolta. Nyt on ilmoittautunut kolme naisparia ja yksi miespari.

Paljon palstatilaa ennakkoon ovat saaneet baletti- ja milongataustaiset ystavättäret Cinthya Domino ja Florencia Da Luisio, jotka osallistuvat parina lavatanssisarjaan. Heidän näkemyksensä on, että tango heijastaa yhteiskuntaa ja nyt naisen rooli on erilainen kuin ennen. On aika murtaa ennakkoasenteita ja haudata tangon machomaisuus. Leipätyönään he pitävät tanssikoulua eivätkä ongelmaksi koe sitä, ettei opetuksessa ole mukana miehiä. Tanssi sinänsä avaa mielen ja inspiroi eikä ole sidottu pelkkään sukupuoleen.

 

https://www.clarin.com/tema/mundial-de-tango.html

 

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu