Inkeriläispakolaiset
Meillä on käynyt vuosia ilmanpuhdistuslaitteiden huoltaja vaihtamassa suodattimet. Mukava kaveri, puhuu paljon vaikkakin hieman murtaen. Nyt satuin kysymään, että mistäpäin oli lähtöisin. Inkeristä kertoi tulleensa ja tarinointi alkoi.
Jääköön hänen äitinsä isän ja äitinsä veljen kohtalo toiseen kertaan. Mutta hänen äitinsä ja tämän sisko kävivät Stalinin avustuksella Kazakstanissa katsomassa ja kokeilemassa, miten viljavainot lainehtivat kuivassa hiekkaerämaassa. Onnistuivat palaamaan Inkeriin, mutta syttyneen sodan alta hakeutuivat evakkoon Suomeen.
Rauhansopimuksen mukaan inkeriläiset oli palautettava Suomesta takaisin Neuvostoliittoon. Palaajille luvattiin, että he saavat takaisin entiset asuntonsa, talonsa ja maansa. Mutta Stalinin lupaukset jäivät lupauksiksi. Opintomatka Siperiaan saattoi kestää loppuiän, mikä puolestaan monessa tapauksessa oli hyvin lyhyt muustakin syystä kuin sairauksien tuomista heikentymisistä johtuen.
Jo sodan jälkeen olin itsekin kuullut huhuja, että paluujunien pysähdyttyä Viipurissa, kaikki eivät jatkaneet sieltä eteenpäin kohti Inkeriä. Huoltomies kertoi tapauksesta, kun hänen äitinsä palasi Viipuriin junalla, jossa oli satoja inkeriläisiä. Asemalla heidät otettiin junasta, vietiin riviin ja otettiin luku kolmeen. Kolmonen oli mustapekka. Erään miehen vieressä oli raskaana oleva nainen, jolle oli tulossa kolmonen, mies vaihtoi nopeasti tämän kanssa paikkaa. Kolmoset ammuttiin ja loput jatkoivat matkaa kohti Siperiaa.
Tämä ammuttu mies ei kuitenkaan kuollut, vaan yön pimeydessä haavoittuneena kaivautui esiin ruumiskasasta ja selvisi aikanaan Suomeen. Myös tämä silloin raskaana ollut nainen lapsineen muutti Suomeen ja paljon myöhemmin erilaisten mutkien kautta tapasivat.
Jos tähän uskovaisen huoltomiehen tarinaan on luottamista, niin suojelusta asianosaisilla on ollut mukana normaalia enemmän.
Näitä Stalinin lupauksiin luottaneita oli monissa eri yhteyksissä ja eri kansanryhmien keskuudessa luvattoman paljon. Hyväuskoisuus kostautui sitten mitä julmimmin tavoin. Stalinin ajan Neuvostoliitto oli varsinainen valheen valtakunta. (Ehkä Venäjä on sitä vieläkin?)
Eikä ihme, kun jo Lenin totesi aikanaan, että totuuden puhuminen on porvarillista hapatusta. Ilmeisesti tarkoitti myös lupausten ja sopimusten pitämistä?
Ilmoita asiaton viesti
Finlandiapalkinto myönnettiin kymmenkunta vuotta sitten kirjailijalle, joka oli kirjoittanut kirjan Suomesta Saksaan luovetuista juutalaisista. Siitä nousi valtava häly ja suomalaisten itseruoskinta. Niitä juutalaisia taisi olla kymmenkunta. Ei ole näkynyt palkintoa kenellekään, joka olisi kirjoittanut 60.000 inkeriläisen luovutuksesta kuolemanleireille.
Ilmoita asiaton viesti
Juha Kuikka kirjoittaa : [Ei ole näkynyt palkintoa kenellekään, joka olisi kirjoittanut 60.000 inkeriläisen luovutuksesta kuolemanleireille.],
– olisikin aika jo kirjoittaa, mutta Inkerin suomalaisten kärsimyksistä vaikkapa viimeisen sadan vuoden aikana ei paljon ketään kiinnosta Suomessa!
Ilmoita asiaton viesti
Inkeriläispakolaiset kyllä luovutettiin Suomesta, jos heitä Juha tarkoitat, jatkosodan jälkeen Neuvostoliittoon, mutta paluu oli paljolti vapaaehtoista. Tosin väki saatiin palaamaan neuvostojohdon valhelupauksin, että pääsevät kotiseudulleen.
Myös peloteltiin myöhemmällä ikävämmällä pakollisella palautuksella.
Eipä maamme johto kyllä liiemmin vastustanut palautuksia. Oltiin puun ja kuoren välissä.
Kyllä inkeriläisiä jäi paljon Suomeenkin. Heitä sitten venäläislähetystön miehet kävivät houkuttelemassa palaamaan vuosien ajan.
Armeijassamme taistelleet maahan jääneet inkeriläiset olivat eri juttu. Heitä ”metsästettiin” kiihkeästi Gulagiin.
Ilmoita asiaton viesti
Minun käsitykseni on, että heidät vaadittiin nimenomaan luovutetuiksi. Vapaaehtoisen oloisesti ehkä osa heistä lähti, mutta olen kuullut, että joitakin ammuttiin jopa jalkoihin, jotta heidä saatiin junaan. Maahan jääneeet jäivät piileskelemään ja osa heistä karkasi Ruotsiin.
Ilmoita asiaton viesti
→ 6/JK:
Kirjoittamistani tyttäristä eli huoltomiehen äidin ja tämän siskon palautuksessa kävi niin, että sisko ilmoitti suomalaisille, ettei hän lähde, ampukaa minut mieluummin tähän. Eivät ampuneet ja sisko jäi. Huoltomiehen äiti lähti ja katui sitä katkerasti myöhemmin tultuaan vuosien jälkeen takaisin Suomeen. Eli ilmeisesti suomalaisista käskyjä toteuttaessaan toiset olivat virkavaltaisempia kuin toiset tai sitten poliittisilta näkemyksiltään erilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Pertti Rampanen kirjoittaa: […jatkosodan jälkeen Neuvostoliittoon, mutta paluu oli paljolti vapaaehtoista],
– Inkeriläisten palautus neuvostoliittoon perustui petokselle niin NL-johto kuin Suomenkin tiesivät, ettei inkeriläisiä viedä kotiseudulle!
Vaikka Suomi virallisesti ”salli inkeriläisten joko jäädä tai palata” ja virallisia ohjeita pakottamiseen ei annettu missään vaiheessa. Kuitenkin Suomen viranomaiset antoivat yli 60 000 inkeriläisen olinpaikkatiedot Valvontakomissiolle ja neuvostoupseerit kiersivät ympäri maan houkuttelemassa heitä takaisin.
Syksyllä 1944 venäläiset toteuttivat Suomessa mittavan kampanjan inkeriläisten palaamiseksi. Välirauhasopimus 1944 määräsi palauttamaan sotavangit ja internoidut neuvostokansalaiset, mutta ei kuitenkaan ”vapaaehtoisesti” tulleita inkeriläisiä…
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36985-perus…
Ilmoita asiaton viesti
Pertti Rampanen kirjoittaa: [Armeijassamme taistelleet maahan jääneet inkeriläiset olivat eri juttu. Heitä ”metsästettiin” kiihkeästi Gulagiin],
– Tutkijoitten mukaan Suomi oli saanut jatkosodan aikana (1941-1944) yli 64’000 neuvostoliittolaista vankia. Vangiksi joutuneiden keskuudessa oli myös inkerinsuomalaisia miehiä. Heidät oli vapautettu sotavankeudesta ja tämän jälkeen miehet olivat liittyneet Suomen armeijaan, jossa heistä oli muodostettu Heimopataljoona 3:n. Pataljoonassa oli kaiken kaikkiaan taistellut yli 1’000 miestä, mutta välirauhansopimuksen jälkeen sen vahvuus oli 690. Suomi luovutti heidät valvontakomission puristuksessa.
Aseista riisuttu ja takaisiin vankilaan:
Marraskuun 2.päivän iltana 1944 Päämajan sotavankikomentaja antoi käskyn riisua Raahen lähelle majoitetun Heimopataljoona 3:n miehet ”kiireellisesti aseista ja kuljettaa heidät, mahdollisten karkaamisyritysten estämiseksi tarkoin vartioituna, Pieksämäen pitäjän Naarajärven kylässä sijainneeseen sotavankien järjestysleiri 2:een sieltä edelleen Neuvostoliittoon luovutettaviksi.”
Myös Erikoispataljoonan ErP 6 miehet oli luovutettu Neuvostoliittoon.
Tämä ErP 6 oli koottu Saksan itärintamalta siirretyistä inkeriläisvapaaehtoisista muodostetusta entisen OSt-Bataillon 664:n miehistä. Suomessa ErP 6:ksi nimetty joukko-osasto…
Lappeenrannan vankileirin kautta luovutettiin kaikkiaan 542 henkilöä.
Näin siis kävi inkeriläisten heimopataljoonien sotilaille. Suomi palkitsi huonosti inkeriläisten heimosotilaiden palveluksistaan Suomen armeijassa. Voi vain arvella miten heille kävi rajan toisella puolella! Todennäköisesti teloitettiin saman tien maanpettureina.
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/187622-heim…
Ilmoita asiaton viesti
Jaakko Korpi-Anttila kirjoittaa: [Jos tähän uskovaisen huoltomiehen tarinaan on luottamista, niin suojelusta asianosaisilla on ollut mukana normaalia enemmän.],
– Kyllä huoltomiehen tarinaan voi luottaa! Monet pelastuivat kuin ihmeen kaupalla, niin kuin meidänkin suku monesti..! Isoisäni sanoi silloin kärsimysmatkoilla, että Jumala koettelee meidän voimia, täytyy vain rukoilla! Kaksi proomua ihmisineen upposi pommituksen alla ja meidän kolmas pääsi rantaan…
Kiitos paljon, Jaakko Korpi-Anttila, tästä kirjoituksesta!
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäinen inkeriläisten pakolaisaalto tapahtui jo vuosina 1918-1921 :
[Inkeriläisiä oli paennut Suomeen jo 1918 lopulla ja pako kiihtyi vyöryksi kesällä 1919. Myös Pietarin eteläpuoleisesta osasta Inkerinmaata joutuivat asukkaat pakenemaan Viron suunnasta lähestyviä valkoisia venäläisiä joukkoja.
Inkeriläisten itsensä muodostama vastarintajoukko pyrki työntämään punaiset Inkerinmaalta kohti Pietaria. Tämä inkeriläisten tappioon päättynyt kansannousu ja osallistuminen Venäjän valkokaartilaisten tukemiseen sai inkeriläiset pakenemaan bolsevikkien kostoa Suomeen ja Viroon. Suomeen pakeni vuoden 1921 alkuun mennessä noin 8400 inkeriläistä.]
Lähde:
http://www.karjalansivistysseura.fi/historia/pakol…
Ilmoita asiaton viesti