'Näkymätön legioona'

Irlantilainen psykoterapeutti Vincent Doyle (34 v), jonka isä oli paikallisen katolisen seurakunnan rakastettu pappi, ylläpitää web-sivustoa Coping Internacional. Siihen on rekisteröitynyt 50 000 seuraajaa, jotka ovat selibaatissa elävien katolisen kirkon kirkonpalvelijoiden jälkeläisiä. Myös tätä jälkeläisasiaa käsiteltiin salassa helmikuun Vatikaanin huippukokouksessa.

Vuonna 2002 Vincent Doyle aloitti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan katolista kirkkoa edelleen ravistelevan skandaalin selvittämisen amerikkalaisessa The Boston Glob lehdessä koskien 72 pappia ja piispan salailua. Nyt skandaali jatkuu maailmalla jälkeläiskysymyksellä.

Katolisessa kirkossa on 1,3 mrd kastettua, 400 000 pappia, 5100 piispaa ja selibaattia edellyttävien kirkon palvelijoiden jälkeläisiä on maailmassa arviolta 50 000 hajaantuen 175 eri maahan. Paavilla ei tule olemaan helppo tehtävä asian hoitamisessa ’kotiin’ ja nyt alan ymmärtää, miksi edellinen paavi halusi vetäytyä eläkkeelle.

Wikipedian mukaan selibaatti eli naimattomuus tarkoittaa pidättäytymistä avioliitosta ja yleensä seksuaalielämästä ja on osa kristillisiä luostarilupauksia. Selibaatin taustalla on raha. Selibaatissa eläneillä ei voi olla virallisia perillisiä, joten ainoa perijä on kirkko. Varsinkin kirkon ylin johto oli kuuluisa rikkauksistaan eikä näitä rahoja haluttu päästää kirkon käsistä pois, joten selibaattivaatimus oli luonnollinen asia.

Paljolti on Vincent Doylein syytä tai ansiota, että yhdessä maailman katolisimmassa valtiossa, Irlannissa, nyt on hyväksytty abortti ja avioero. Pappien lasten ja nuorten sukupuolisen hyväksikäytön paljastukset murensivat papiston arvovallan.

0
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu