Euroopan tulevaisuus on menneisyydessä

Pablo Gianera on argentiinalainen journalisti, joka tarkastelee Eurooppaa Giorgio Agambenin kautta. Historiaa kirjoitetaan siten, miten asianomaisten mielestä asioiden olisi pitänyt tapahtua eikä siten, miten ne todellisuudessa tapahtuivat. ’Taideteosten arkeologia’ paljastaa mitä on unohdettu ja mitä muistetaan. Tämä on italialaisen filosofi ja kirjallisuus- sekä oikeustieteilijän Giorgio Agambenin viimeksi julkaiseman kirjan ensimmäisen kappaleen otsake. Hän lainaa kirjoitukseensa ranskalais-venäläisen marxilaisen ja hegeliläisen poliittisen filosofin sekä osa-aikavakoojan Alexandre Kojèven (Aleksandr Vladimirovič Koževnikov 28.4.1902-4.6.1968) ajatuksia, että Eurooppa voisi tarjota vaihtoehdon kulttuurille, joka pysyy inhimillisenä ja elinvoimaisena, koska se pystyy kohtaamaan oman historiansa ja valloittamaan uutta elämää. Euroopan tulevaisuus on nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin historiansa varassa se ei voi elää ilman sitä.

Euroopan meneillään oleva kriisi ei ole taloudellinen ongelma, vaan kriisin suhde menneisyyteen. Nykyisyys on ainoa paikka, missä menneisyys voi elää. Nykyihmisen vastuulla on varmistaa, ettei menneisyys häviä. Paikka, missä menneisyys voi elää on taide ja taideteokset. Ehkä Agamben on sitä mieltä, että taiteessa on enemmän totuutta kuin kirjoitetussa poliittisessa historiassa.

Taide on läsnä, se on ikkuna menneisyyteen ja ikuisuuteen. Jo Aristoteles totesi, että runous on enemmän filosofiaa kuin historiaa. Nykyajan taideteollisuus yrittää saada meidät vakuuttuneeksi, ettei meillä ole menneisyyttä ja että se helpottaa elämistämme sen sijaan, että se tekee meidän elämästämme raskasta ja pimeää. Agamben sanoo, että nykytaiteen museot ovat järjettömyyden temppeleitä, jotka yrittävät saada meidät uskomaan, että voimme elää ilman menneisyyttä. Tämä ajatus on se käärmeen muna, josta kriisit ja tragediat syntyvät.