Lavatanssin kesähurmaa

TV3:n uutislähetyksessä oli vähän ennen Jaakon päivää kohtuullisen pitkä otos Hausjärven Ryttylästä Kolmilammen sunnuntain lavatansseista. Kansa karkeloi letkeän musiikin tahdissa ’fuskun’ tai vaihtoaskeleen merkeissä. Haastateltava totesi jotenkin, että vuosittain puoli miljoonaa tanssilippua myydään ja että nuoriso on löytänyt lavatanssin uudestaan. Järjestäjät ja muusikot ovat  suuria kansanparantajia sekä fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitäjinä. Monet tanssipaikat ovat seuranneet Helsinki Pavin esimerkkiä ja ovat jättäneet alkoholipitoisen juomien myymisen pois listoilta. Osasyynä on se, ettei tanssipaikoilla enää näe humalaisia, sinne tullaan hakemaan riemua muissa merkeissä kuin mitä näkee festareilla.

Se mitä kettu sanoi pihlajamarjoista, pitää tavallaan paikkansa myös lavatanssin suhteen. Jos kerran ei osata, niin pyritään sitten marginalisoimaan. Jokunen kesä sitten eräs kiinalainen oopperajohtaja sanoi Savonlinnan juhlilla analogisesti saman asian jotenkin seuraavasti: ”Kiinalainen köyhä sivistyneistö on erittäin kiinnostunut oopperasta sen sijaan ne, joilla on rahaa, ei ooppera kiinnosta”. Se minua hieman ihmetyttää, miksi kiinalaista oopperaa ei ainakaan Suomessa paljolti näe tai kuule.

Harrastuksina teatteri, ooppera, baletti, kaunokirjallisuus jne. edustavat pitkälti oppineisuutta ja vetävät puoleensa intellektuelleja. Lavatanssi on kansankulttuuria ja vaikuttaa tajuntaan ja tunteisiin, se on yhteinen kieli, joka suuressa määrin on kaikkien lapsi, vaikka osa eliitistä haukkuukin sitä äpäräksi. Sen avulla voidaan tuulettaa henkilökohtaisia ristiriitoja, jotka olivat syntyneet kulttuurinäkemysten ja sosiaalisten olosuhteiden törmäyksessä. Lavoilla ihminen oppii sopeutumaan toisiin ja mielipiteet loivenevat ja sekoittuvat toisiinsa. Väitetään jopa, että tango sopeutti rauhanomaisesti miljoonat siirtolaiset Buenos Airesissa yhdeksi Argentiinan kansaksi.

Kuten Helsingin Sanomien Ralf Gothonin haastattelussa 25.7.07 kirjoittaja nasevasti asian ilmaisi: ”Hän on toistuvasti tuonut haastatteluissa esiin näkemyksiään taidemusiikin ylivertaisuudesta ja populaarimusiikin turmiollisuudesta, esimerkiksi hän arvioi, että 'tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa' edustaa heavyrock.” En epäile, etteikö Gothoni olisi oikeassa, mutta totuutena se loukkaa ja mm. tällaista yksniittistä, halventavaa näkemystä meikäläisen musiikkivammaisen on vaikea sulattaa ja hurrata. Esimerkiksi kansallisoopperan vuonna 2017 jokaista esitysten katsojaa kohti laskettuna valtion ja kaupunkien antama 205 €:n tuki tuntuu jopa kohtuuttomalta, jos verrataan kansankulttuuria edustavan lavatanssin saamaan tukeen. Onneksi ooppera järjestää yhdeksät teetanssit vuosittain – kiitos niistä!