Cicero: Nemo saltat sobrius, nisi forte insanit (Kukaan ei tanssi selvänä, ellei ole ihan pöhkö)

J. Konttisen hienon kirjoituksen innoittamana kaivoin esiin pari vanhaa tarinaa:

Ensi kosketukseni Kiuruveden ’Vihreät Niityt’ jokavuotiseen tapahtumaan oli muistaakseni 2007 ja sieltä jäi mieleeni muun muassa Maarit Niiniluodon vetämää paneeli, jossa keskustelijoina olivat Eino Grön, Jaska Mäkynen, Kauko Simonen ja Pasi Kaunisto. Paikallislehti otsikoi seuraavana päivänä Gröniä lainaten: ’Soittolistat pyllistävät yleisölle’. Grön ja Mäkynen sanoivat kyllä sensurointirajaa hipoen, mitä mieltä he ovat suurten levy-yhtiöiden talutusnuorassa juoksevista radiokanavista, jotka antoivat naruttaa itseään hyväksymällä soittolistat. Jopa YLE meni halpaan eikä enää ihmisten aikaan kuule sen radiokanavilta tanssimusiikkia, ainoastaan lasten jumputusta. Sama maksettu kappale soi jopa kymmenkunta kertaa vuorokaudessa ja sadattuhannet täysin soittamattomat levyt makaavat esimerkiksi YLEn arkistoissa avaamattomina.

Muualla maailmassa sentään aina löytää aikuiskanavan, jossa soitetaan paljon tuttuja, ikivihreitä tanssikappaleita, mutta Suomessa YLE yrittää epätoivon vimmalla tappaa tanssikulttuurin. Itselleni syntyi kysymys: Miksi? Miksi kulttuuri- ja terveysministeriöt eivät tee mitään? Eivät edes tutki tanssin mahdollisuuksia ja vaikutuksia. Miksi musiikin verorahat upotetaan lähes kokonaan turhanpäiväisiin rakennushankkeisiin ja kulttuurirasistisesti ulkomaiseen musaan kuten rockiin, oopperaan ja operettiin sekä balettiin. Tavallinen tanssikulttuuri ei saa mitään. Tasavertaisuusvaatimukseni on, että kaikkien lippujen hinnat oltava kustannusvastaavia (ja avustukset jaetaan esimerkiksi kelan kautta suoraan lipunostajille).

Keskustelijat haastoivat suurta yleisöä painostamaan verovaroilla ylläpidettävää mediaa, jotta tanssimusiikki saisi sen osan lähetysajasta, joka sille kuuluu. Vain suuri yleisö pystyy vyörymään kapea-alaisten (tai sitten maksettujen) mediapomojen yli, jotta uuden sukupolven musiikkitottumukset suunnataan tanssillisuuteen. Tämä ei ole tietenkään kaikkien etu. Epätanssillisuus edesauttaa juottoloita.

Vuonna 2011 muistan kuulleeni jo edesmenneeltä tanssimuusikolta seuraavan ajatelman:

”Kohtalon kova koura koetteli kohtalokkaasti lavatanssia. Radio ja tv päästivät rock-hapatuksen pilaamaan koko homman. Vaihto-oppilaat tulivat kotimaahan letit nytkyen amerikkalaisen rockin tahtiin ja radio ja tv päästivät hölmöyksissään tämän tanssitaidottoman jengin valitsemaan soittomusiikin. Jälki oli kaamea. Maasta katosi tanssitaito, kun paritanssimusiikkia ei enää soitettu. Soitettiin vain rytmimusiikkia. Maassa oli 60-luvulla kertalukua 3000 säännöllisesti tansseja järjestävää lavaa, nyt niitä on noin 80. Suuret huvikeskukset ovat syöneet pienet pois, kun viime mainitut eivät ole kestäneet valtiovallan kulttuurisyrjintää. ”