Ammatti-ihmisiä aina tarvitaan – kisälleistä mestareihin

Korona on jättänyt tulopolitiikan medioissa taka-alalle. Syksyn tupo-neuvotteluja odotellessa lienee paikallaan pieni yksipuolinen katsaus ammattijärjestöjen edeltäjiin eli ammattikorporaatioihin ja ammattikuntalaitoksiin. Ammattikuntalaitos kukoisti aina keskiajalta 1800-luvulle asti. Tiettyjä ammatteja saivat harjoittaa vain virallisen ammattiyhdistyksen jäsenet ja lähes jokaisessa kaupungissa oli omat ammattiyhdistyksensä.

Kun menemme ajassa 600 vuotta taaksepäin, ammattikuntalaitos, korporaatiot, oli tunkeutunut täydellisesti läpi koko eurooppalaisen yhteiskunnan. Virallisen luvan saaneet väärinpelaajat edusti yhtä ääripäätä ja toista sulottaret, jotka nauttivat laajaa yhteiskunnallista arvonantoa. Ruhtinaiden vastaanotoille he ilmestyivät järjestäytyneenä korporaationa ja he kontrolloivat ankarasti nurkkakaupustelijattaria kuten palvelijattaria, tarjoilijattaria ja porvaristyttärien luvatonta toimintaa. Erityisen raskaita syytöksiä he kohdistivat nunnaluostarien epäpuhdasta kilpailua kohtaan. Ylimalkaan silloisessa kielenkäytössä sanat nunna ja portto olivat synonyymejä. Kuten ”huorailee kuin karmeliitta” sanonnasta on asia luettavissa.

Paavin käskystä eräässä nunnaluostarissa pantiin toimeen siveystarkastus. Tarkastajan oli pakko merkitä raporttiin, että oli tavannut melkein kaikki nunnat siunatussa tilassa. Myöskin miesluostarit olivat orgioitten tyyssijoja, ja homoseksuaalisuus oli laajalle levinnyt.

Jokaisessa kaupungissa 1400-luvulla oli ”naistaloja” eli ilotaloja. Yleensä maistraatti oli kieltänyt ottamasta taloon tyttöjä, joilla ei ollut rintoja. Kaikesta päätellen ei siis ollut tavatonta tuoda lapsia bordelliin. Myöskään 12-14 vuotta nuorempia poikia ei saanut päästää naistaloon vieraiksi, mutta tavallista oli, että naidut naiset kävivät niissä melko usein – ilmeisesti pienet sivutulot mielessään.