Arvopohjaa ja demokratiaa

Näin hallitusneuvottelujen tiimellyksessä tulee mieleen vanhoja näkemyksiä arvoista ja demokratiasta.

Kehityksen ja vapauden edellytyksenä on rikkaus. Vapaus on mahdoton niin kauan kuin olemme puutteemme orjia. Jokaisella pitää olla ainakin se minimi määrä tuloja tai omaisuutta, jotka takaavat hänelle aineellisen riippumattomuuden (tämän antiikin periaatteen kommunismikin hyväksyi omakseen). Kun raha asettuu yleisnimittäjäksi, hävittää se esineiden ainoalaatuisuuden ja siten raha edistää rahvastumista, koska sitä on jokaisen saavutettavissa lahjoista riippumatta.

Raha on palvonnan arvoista ja olemassaolon päämäärä. Sillä voidaan mitata etujen kokonaismäärää ja koska ei samanaikaisesti voida uskoa Jumalaan ja rahaan, tulee rahasta Jumalan korvike. Rahan pääpyhäkkö on pörssi. Kaikki arvot ilmaistaan rahassa niin sielulliset suhteet kuin ihmiskohtalot.

Demokratian ajatusvirhe on se, että enemmistö on kansa. Ammattipoliitikot ovat monessa mielessä demagogeja eli kansanvillitsijöistä, joilta puuttuu totuudenrakkaus. He luulevat olevansa aikansa yläpuolella, vaikka he ovat enimmäkseen sivussa. He ovat omaksuneet diplomaateilta itsetyytyväisyyden, asioihin huonosti perehtyneisyyden ja korulauseilla komeilun. Diplomatia on kabinettipolitiikkaa, jossa olennaista on uhkailu, puolinainen lupailu, kavala luoviminen, suunnitelmallinen yllytys, lahjomisjärjestelmä sekä rahan ja politiikan liitto.

Kristillisiä arvoja voidaan tarkastella myös Jeesuksen elämäntyön kautta. Hän suhtautui nuivasti rikkauksiin. Tämän voisi nykypäivänä tulkita myös siten, että hän näki rikkauksien pohjautuvan Jumalan luoman maailman hyväksikäyttöön enemmän, mitä ’jokapäiväiseen leipään’ kuuluu. Jeesuksen viehätys marginaaliväestöä ja lusmuilua kohtaan pistää nyky-yhteiskunnan arvomaailman koetukselle.

Jeesus kohotti lemmikeikseen aviorikkojattaren, joutilaan Marian, syntisen Magdalenan ja epäpuhtaan samarialaisnaisen. Opetuslapsinaan hänellä oli 12 hengen iskuryhmä, joka otti luvatta käyttöön toisten kuluneuvoja, silloin kun ’Herra tarvitsi’. Hän ja hänen porukkansa eli naisten varoilla. Ehkä tärkein oli Herodeksen ’oikean käden’, Kausaksen vaimo Johanna, jolta Jeesus oli ajanut pois seitsemän pahaa henkeä. Herodes ilmeisesti siis tunsi tarkkaankin Jeesuksen tapauksen. Kuvittelisin, että pahana hengen päästämisellä nykyään tarkoitetaan luonnollista lähihoitoa; sana hysteriakin on muistaakseni alkujaan tarkoittanut ’kohtua koskeva’.

Villit syövät toisensa, kesyt pettävät toisiaan. Ei mitään uutta auringon alla.