Hyvä tanssiorkesteri – millainen se mielestäni on?

Hyvästä tanssiorkesterista näkee paljon mainintoja, mutta kriteerit ovat usein hakusessa. Tiedetään, että se musiikki, mitä on kuunnellut teini-iässä, säilyy lempimusiikkina läpi koko elämän. Toisena läheisesti tähän liittyvänä tulee tanssin opettelussa käytetty musiikki. Kun kuulee tutun kappaleen ensisoinnut, niin tietää heti, mistä tanssilajista on kyse ja miten siihen tanssiaskeleensa sovittaa.

Todettakoon nyt kuitenkin, että mitä tahansa musiikkia voi tanssia ja improvisoida miten tahansa, toisena ääripäänä vaikkapa paikallaan seisoen ja ehkä vartaloaan liikuttaen soiton tahtiin. Tärkeintä on saada hyvä olo. Tanssin jumalattaren (muusan) Terpsicoren nimi suomeksi tarkoittaa kutakuinkin: ”se joka valaisee sydäntä ja tekee sen olon mukavaksi.” Tanssi on terapiaa, joka soveltuu massojen tervehdyttämiseen tai ainakin ajatuksen irrottamiseen edes hetkeksi arkisista huolista. Tanssin ennalta ehkäiseviä vaikutuksia erinäisiin vaivoihin voi vain arvailla.

Mielestäni hyvä orkesteri ei välttämättä liikaa esittele uusia omia kappaleitaan, vaan osaa valita kulloisenkin yleisön mukaan sopivia tuttuja kappaleita. Jotkut soittajat saattavat sortua käyttämään liian nopeita tempoja ja liian suuria volyymeja. Joskus olen havainnut, että solistin ääni peittää liiaksi instrumenttien äänet. Argentiinassa aikoinaan oli tapana, että vain instrumentaalitangot tanssittiin ja solistitangot kuunneltiin.

Jos orkesteri haluaa soittaa lajityypillisesti, valssit valsseina, polkat polkkina jne. niin asialle olisi eduksi, että tempot ja volyymit olisivat kohdallaan, kaikki instrumentit kuuluisivat sopivasti niin salin perällä kuin orkesterin lähellä. Näin usein onkin varsinkin, jos orkesteri uskaltaa käyttää nimessään sanaa tanssiorkesteri.

Suomessa on paljon minun makuuni hyviä tanssiorkestereita, mutta mainitsisin kaksi jo lopettanutta, joista monet voisivat ottaa mallia. Mielestäni Martti Metsäkedon tanssiorkesterin voittanutta ei ole näköpiirissäni, mutta myös Tulipunaruusut on jättänyt jälkensä Suomen lavatanssikulttuuriin. Eräs havaintoni tai paremminkin mielikuvani on, että Finlanders on tietyssä mielessä ”palannut juurilleen”.