Kesäillan valssin tunnelmissa tv2:n säestyksellä

Pari kertaa on nyt tullut katsottua Kesäillan valssin uusintoja ajalta ennen koronaepidemiaa. Liioittelematta uskallan väittää, että molemmat olivat selkeästi ruuhkatansseja, joissa enemmistönä oli varttuneempaa nuorisoa. Esitettyjen kappaleiden perusteella en pysty ymmärtämään, että molemmat tanssipaikat olivat tupaten täynnä. Jos väenpaljous johtui siitä, että tilaisuuksia markkinoitiin televisioinnin avulla, niin se ehkä aavistuksen selittää, mutta oudolta sekin tuntuu. Kuulemani kappaleiden tanssittavuutta en menisi kehumaan, mutta se johtunee ymmärtämättömyydestäni, koska hahmotin vain yhden hitaan foksin ja yhden valssin, muut menivät kategoriaan ’kaunis kappale uudelta levyltämme’, toiset hitaampia toiset hiukan nopeampia.

Myönnän auliisti, että esityksissä lavatanssin sosiaalipuoli tuli hyvin hoidettua kosketuksen osalta, mutta tanssijoiden ilmeistä päätellen muu ’hyöty’ jäi vähemmälle. Sanojen sanoma lähes kokonaan jäi minulta myös hämärän peittoon. Tietenkin monet haluavat tulla vain kuuntelemaan ja osallistumaan tanssiin enempi kävelyaskelin, mutta ’oikeaa’ lavatanssin tunnelmaa en millään näistä tv-lähetyksistä löytänyt. Sama koskee tyyppiä Tanssi Tähtien Kanssa tyylisiä tanssikilpailuja, jotka puolestaan edustavat toista ääripäätä, ja pysyn vielä mietelauseessani: kilpailu tappaa tanssin nautinnon.

Taas kerran tulin vakuuttuneeksi, että kannattaa hakeutua pieniin tanssipaikkoihin, joissa lähes tuntemattomat miniorkesterit soittavat perinteisiä tuttuja tanssikappaleita. Näin kävi esimerkiksi eilen lauantaina, kun pöllähdimme Perniöön Hallin lavalle. Siellä oli jotain, mikä lavatansseissa sykähdyttää.