Kielletyt leikit

Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala ovat historiantutkijoita Tampereen yliopistossa. He ovat perehtyneet monipuolisesti 1900-luvun alkupuolen elämänmenoon, kuten kieltolakiin (1919-1932) ja tanssikieltoihin (1939-1948). ’Kielletyt leikit’ keskittyy tanssin kieltämisen historiaan Suomessa 1888-1948. Esimerkiksi Lotta Svärdin piiristä painotettiin ajatusta, että oli sankarivainajien muistoa häpäisevää tanssia aikana, jolloin miehiä kaatuu rintamalla ja kansakunta taistelee elämänsä oikeutuksesta. Samaan aikaan tanssikiellon rikkominen oli melkein kansalaisvelvollisuus. Vuosina 1942-1944 rangaistuksia jaettiin lähes 6000 vuosittain, moni istui vankilassa ja kaksi tanssijaa sai surmansakin poliisin hajottaessa tanssitilaisuutta. Tanssikiellon historia on naisten historiaa, sillä suurin osa rangaistuksen saaneista oli naisia.

Sota-ajan tanssikiellon juuret yltävät 1880-luvulle, kun noihin aikoihin tanssia alettiin kokemaan uhkaksi yhteiskunnalle ja kansan moraalille. Sivistyneistöllä ja eliitillä oli vahva pyrkimys hallita ja holhota kansaa. Siveettömyys kulki viinan ja tanssin vanavedessä.

Perusteettomuudessaan tanssikielto kielto nosti vain vastarintaa. Kirkon ja valtion symbioosi selittävät osittain meidän huvittelukielteistä ilmapiiriä. Luterilaisen kirkon valtiollinen rooli näkyi meillä yllättävän vahvasti lainsäädännössä. Sotavuosina oli vaara tällaisilla kielloilla horjuttaa yhteiskuntarauhaa ja yhtenäisyyttä sekä aiheuttaa turhia konflikteja. Säännöstelyrikoksia ja tanssikieltorikoksia eivät monet hahmottaneet ainakaan kovin vakaviksi rikoksiksi.

Kirjassa käsitellään kiehtovasti tanssikieltoa niin nurkkatansseja kuin tanssikielteisyyttä. Kirjan luettuani jäin taas ihmettelemään, kuinka lavatanssia kansan tärkeänä kulttuurimuotona on  marginalisoitu ja syyllistetty vähän joka suunnalta. Tähän voisi todeta kirjan ulkopuolelta, että maailmalla varsinkin kirkko 1900-luvun alkupuolella kauhisteli tanssibuumin tuomaa uhkaa. Esimerkiksi paavi Pius X:n luottomies Venetsian kardinaali Cavallari paimenkirjeessään tuomitsi jyrkin sanoin tangon verraten sitä moraaliseen kataluuteen ja lisäten, että se on inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään kaikkea sitä mitä ihminen voi kuvitella. Vain sellaiset ihmiset, jotka ovat menettäneet kaiken moraalinsa, voivat sitä sietää. Se on nykypäivämme häpeätahra. Se joka sitä harrastaa, tekee syntiä. (New York Times 16. 1. 1914)