Kielletyt leikit
Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala ovat historiantutkijoita Tampereen yliopistossa. He ovat perehtyneet monipuolisesti 1900-luvun alkupuolen elämänmenoon, kuten kieltolakiin (1919-1932) ja tanssikieltoihin (1939-1948). ’Kielletyt leikit’ keskittyy tanssin kieltämisen historiaan Suomessa 1888-1948. Esimerkiksi Lotta Svärdin piiristä painotettiin ajatusta, että oli sankarivainajien muistoa häpäisevää tanssia aikana, jolloin miehiä kaatuu rintamalla ja kansakunta taistelee elämänsä oikeutuksesta. Samaan aikaan tanssikiellon rikkominen oli melkein kansalaisvelvollisuus. Vuosina 1942-1944 rangaistuksia jaettiin lähes 6000 vuosittain, moni istui vankilassa ja kaksi tanssijaa sai surmansakin poliisin hajottaessa tanssitilaisuutta. Tanssikiellon historia on naisten historiaa, sillä suurin osa rangaistuksen saaneista oli naisia.
Sota-ajan tanssikiellon juuret yltävät 1880-luvulle, kun noihin aikoihin tanssia alettiin kokemaan uhkaksi yhteiskunnalle ja kansan moraalille. Sivistyneistöllä ja eliitillä oli vahva pyrkimys hallita ja holhota kansaa. Siveettömyys kulki viinan ja tanssin vanavedessä.
Perusteettomuudessaan tanssikielto kielto nosti vain vastarintaa. Kirkon ja valtion symbioosi selittävät osittain meidän huvittelukielteistä ilmapiiriä. Luterilaisen kirkon valtiollinen rooli näkyi meillä yllättävän vahvasti lainsäädännössä. Sotavuosina oli vaara tällaisilla kielloilla horjuttaa yhteiskuntarauhaa ja yhtenäisyyttä sekä aiheuttaa turhia konflikteja. Säännöstelyrikoksia ja tanssikieltorikoksia eivät monet hahmottaneet ainakaan kovin vakaviksi rikoksiksi.

Kirjassa käsitellään kiehtovasti tanssikieltoa niin nurkkatansseja kuin tanssikielteisyyttä. Kirjan luettuani jäin taas ihmettelemään, kuinka lavatanssia kansan tärkeänä kulttuurimuotona on marginalisoitu ja syyllistetty vähän joka suunnalta. Tähän voisi todeta kirjan ulkopuolelta, että maailmalla varsinkin kirkko 1900-luvun alkupuolella kauhisteli tanssibuumin tuomaa uhkaa. Esimerkiksi paavi Pius X:n luottomies Venetsian kardinaali Cavallari paimenkirjeessään tuomitsi jyrkin sanoin tangon verraten sitä moraaliseen kataluuteen ja lisäten, että se on inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään kaikkea sitä mitä ihminen voi kuvitella. Vain sellaiset ihmiset, jotka ovat menettäneet kaiken moraalinsa, voivat sitä sietää. Se on nykypäivämme häpeätahra. Se joka sitä harrastaa, tekee syntiä. (New York Times 16. 1. 1914)
–Vuonna 1933, kieltolain päättymisen ja tanssikiellon säätämisen välivuosina, kirkolliskokous käsitteli yleistä siveellistä turmelusta ja rikollisuuden kasvua. Oli totta, että jopa yli neljännes Suomen henkirikoksista tapahtui huvitilaisuuksissa, tansseissa ja iltamapaikoilla, ja alkoholilla oli osuutta asiaan.
Vissiin nykyään on rauhallisempaa?
Ilmoita asiaton viesti
Noin kymmenen vuoden takaisesta tanssireissusta Pappisten lavalle muistiinpanoistani ote:
”Lava oli muuttanut muotoaan siitä, kun viimeksi siellä kävin vähän yli 50 vuotta sitten. Ei näkynyt yhtään kansallispukuista viinanmyyjää, pusikoista ei kuulunut kortinläiskettä eikä loppuillasta edes tapeltu nurkan takana. Hengetöntä puuhaa tuo lavatanssi nykyään vai mitä? Varmaan kohta järjestysmiehetkin palkataan vain sitä varten, että hakevat seinäruusuja tanssimaan. Muuten syrjähyppynä, gigolo sanan merkitys vielä sata vuotta sitten oli pelkästään tanssipartneri. Pariisin tangomarkkinoilla sana sai sitten laajemman merkityksen. ”
Ilmoita asiaton viesti
Olishan siinä ideaa, jos järjestysmiehet patistettaisiin seinäruusuja hakemaan. Hyvä olisi tämäkin sanonta: ”Järjestäs, järjestäs!” sanoo VanhaPiika tanseis. Olen tuon kuullut jo ihan lapsena. Kummitätini noin totesi. Hän muuten oli vanhapiika. Ei ollut avoliitossakaan. Kuollut jo v. 1968. Siihen maailman aikaan avoliittolaiset olivat susipareja. Se oli semmosta vähän paheksuttavaa!! Sadan vuoden takaista gigolon merkitystä en tiennyt.
Ilmoita asiaton viesti
Turussa Pyrkivän tansseissa on eka tunti käytössä ’bussipysäkki’ eli miehet hakevat järjestyksessä naisjonosta. Toimii hyvin.
Tarkennus gigoloon. Maksettu tanssipartneri, muistaakseni, eli neljän kappaleen tandalle daami saattoi ostaa tanssittajan.
Ilmoita asiaton viesti
Tampereella oli Oskarinhovi, jossa tanssitaitoisilla miehillä oli vientiä. Sinne vietiin ulkomaisia vieraitakin ihmettelemään.
https://yle.fi/uutiset/3-5559675
https://www.youtube.com/watch?v=piJORJ5zOdk
Ilmoita asiaton viesti
Herkullinen kirjoitus ja mielipide kirjasta Kielletyt leikit. Kaikkia nykyään tuotettuja kirjoja ei lukijana pysty laittamaan lukujonoon, kirjoja syntyy niin paljon, mielenkiintoisiakin kirjoja. Ihmisiä on laidasta laitaan: osa on iloluontoisia, osa hyvin vakavamielisiä ja kaikkia siltä väliltä. Tuon mainitun sadan vuoden aikana samaan aikaan toisaalla on kehittynyt suomalainen juomakulttuuri. Aluksi on viinan tuottaminen ollut korpikuusien kyynelten tiputtelua: vahvoja troppeja, jotka usein kaatoivat alulla olevat romanttiset avioaikeet: perhe tuhoutui viinan vuoksi. Juomakulttuurin lieventymistä on edesauttanut Alkon monopoli. Alko on pitänyt hallitumpana ja hillitympänä suomalaisten juomatapoja ja siten perhe-elämä on saattanut kehittyä suotuisammin. Miedot juomat nykyään ovat alkaneet saavuttaa suosiota. Suomalaiselle kulttuurille muusta eurooppalaisesta kulttuurista poiketen on leimaa-antavaa avoliittojen yleisyys. Onko ihmissuhteissa vallalla jonkinlainen valintatalomeininki? Ei maltettaisi sitoutua yhden puolison kanssa elämiseen sen virallistamisineen, vaan kuin jätetään optio monille mahdollisuuksille. Avoliitostako on helpohkoa vaihtaa muihin suhteisiin eikä uskollisuutta pidetä kovin arvossa tyyliin, että lyyli kelpaa muillekin? Itse olen paljon anglosaksista käännöskirjallisuutta lukeneena hieman yllättynyt suomalaisten avoliittosuosiosta. Kun lukee esimerkiksi Kirkko ja kaupunki -lehteä, siellä on palstat syntyneille ja kuolleille, mutta avioliiton solmivat -palstalla on vain silloin tällöin nimiä. Suomalaisessa kulttuurissa on selvästi omaleimaisuutta verrattuna muihin kristillisen elämäntavan maihin.
Ilmoita asiaton viesti