Lavatanssin kesähurmaa

Tänä kesänä taisi tulla 75 vuotta täyteen siitä, kun ensi kerran minut otettiin föliin Leppijärven lavalle juhannustansseihin. Alussa oli pieni näytelmä ja sitten alkoivat vasta tanssit. Näytelmästä en muista mitään, mutta tanssiminen jäi mieleen. Hikistä hommaa näytti olevan, kun miehet painelivat polkkaa jatsareissa ja naiset kellohameissa hanurin tahdissa. Tuolloin lähes joka kylässä oli aktiivinen nuorisoseura, joka ylläpiti myös tanssilavoja.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleen, kun loppuviikolla kävimme Kellokosken Männistön ja Lempäälän Nurmen lavoilla ’askeltamassa’ Harri Nuutisen tahtiin. Väkeä oli molemmissa paikoissa ruuhkaksi asti, joten ei ainakaan tappiolla näitä tansseja järjestetty. Monella saattoi olla samanlainen tunne kuin minulla, että mikä musiikkimaussani on vialla, kun en yhtään ole hullaantunut rämisevään ja kiihkeään rytmimusiikkiin, vaan tällaiseen perinteiseen tanssimusiikkiin, jossa meikäläinenkin ehtii ottamaan askeleen lähes joka iskulle. Yhtenä syynä saattaa olla se, että liikuskelen kodin ulkopuolella selvin päin, mikä festaripiireissä ei ole kovin yleistä. Olen ymmärtänyt, ettei nuorison megakonsertteja selvin päin kestä kuunnella ja toisaalta pitäähän valtion saada viinanmyynnistä mahdollisimman paljon verotuloja.

Nyt kun näyttää siltä, että hyvinvointialueita on perustettu yli oman tarpeen, niin menoleikkauksia saattaisi ilmetä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden aloilla, jos varttuneempaa nuorisoa ohjattaisiin terveyskeskusjonoista omaehtoiseen kuntoutukseen tanssilavoille. Ennalta ehkäisevä hoito on tiettävästi halvempaa kuin erikoissairaanhoito. Vaikka tiedä häntä, itsekin meinasin hengästyä edellisissä paikoissa polkalla ja entisenä virkamiehenä tiedän, kuinka vaarallista hikoileminen on, sitä pitää kaikin keinoin välttää.