Lopen perunasatoa odotellessa

Lopen Vojakkalan lava veti lauantaina puoleensa enempi kuin muut kunnan nähtävyydet. Marskin majan viitan kohdalla hiukan vähensin pirssimme nopeutta ja Vojakkalantieltä käännyin Valppaanpolulle ennen kuin jonkin matkan päässä Räyskälän lentokentältä ilmaan saatetut purjelentokoneet olisivat vieneet huomioni. Jos oikein ymmärsin, niin kesän avajaisiin ja lavan 65-vuotisjuhliin ei parempaa säätä voinut toivoa eikä parempaa orkesteriakaan kuin Harri Nuutinen ja Tanssin Taika.

Vojakkalan lava on perinteinen kesälava, jossa meininki oli juuri sitä, miten Suomi-filmeissä lavatanssikulttuuria ihailtiin. Väkeä oli kertynyt paikalle järjestäjän mutinasta ja ilmeistä päätellen huomattavasti enemmän, mitä hän oli arvioinut eli melkein ruuhkaksi asti. Joten turhaan eivät hänen otsaryppynsä oienneet. En varmaan erehdy pahasti, jos väitän, että yhtenä tärkeänä syynä oli hivelevää, perinteistä tanssimusiikkia soittava orkesteri, jonka maine on kiirinyt muuallekin kuin Lopelle.

Lopen uupuneena jokaisen orkesterin kappaleen tanssittuamme lähdimme sitten kolmannen setin jälkeen polkemaan kotia kohti. Liikunta ja sielunhoito oli taas kunnossa vähän aikaa ja kiitos siitä kuuluu erityisesti mukavalle tanssiyleisölle ja -orkesterille sekä järjestäjän tarjoamille kakkukahveille.

+3
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu