Olavi Virta – Punaiset lehdet

Olavi Virran kuolemasta tuli viime heinäkuussa kuluneeksi jo 50 vuotta, mutta laulut ja tulkinnat elävät ja vetoavat edelleen kuulijoihin. ’Poika varjoiselta kujalta’, ’Kultainen nuoruus’ ja ’Hopeinen kuu’ ovat syöneet monet tanssikengät loppuun tanssijoiden jaloissa. Tärkeää ei ole ollut kuulutettiinko esimerkiksi ’Hopeinen kuu’ tangoksi vaiko trioliksi vaan se, että kansa hurmaantui näillä sävelillä.

Tämän taiteilijan kunniaksi Tomi Metsäketo, Milana Misic ja Hannu Lehtonen säestäjänään Kultaisen harmonikan voittaja Jarno Kuusisto yhtyeineen tekevät kahdeksan esityksen Olavi Virta – Punaiset lehdet kiertueen seuraavassa järjestyksessä: Lahti (25.2.), Lappeenranta (2.3.), Lohja (4.3.), Kotka (7.3.), Kankaanpää (10.3), Helsinki (18.3.), Huittinen (21.3.) ja Hyvinkää (23.3.).

Tv3:n Huomenta Suomi haastatteli (18.3.23) Tommi Metsäketoa ja olin panevinani merkille, että hänen toinen jalkansa on ottanut askeleen klassisen musiikin puolelta tanssimusiikin puolelle. Muistelen hänen joskus vuosia sitten maininneen, että hänen tietämyksensä tanssimusiikista on vähäisempää kuin klassisesta, mutta isäni tietää tanssimusiikista kaiken. Tommin tietämystä tanssimusiikistakin lisäsi varmaan voitto Tanssii Tähtien kanssa vuonna 2006. Hänen isänsä kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen syyskuussa 2015. Martti Metsäkedon orkesteria seurailimme innolla, pari kertaa tuli mentyä heidän perässään Floridaankin asti eivätkä tanssireissut tuntuneet yhtään liian pitkiltä.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu