Parantavasta kosketuksesta ja sosiaalitanssista

Vanhukset ovat kaikkien poliitikkojen sydäntä lähellä ainakin kerran neljässä vuodessa, koska nämä ovat äänestäjiä, joiden mielipiteeseen usein on helppo vaikuttaa varsinkin äänestysavustajana. Jos Suomi olisi tasapuolinen maa, niin lapsilisää ja eläkkeitä kohdeltaisi samalla tavalla eli molemmilla yhteiskunnan varoja saavilla passiiviasukkailla olisi yhtäläinen äänioikeus tai sitten ei kummallakaan.

Papitkin ovat unohtaneet perustehtävänsä eivätkä enää ylistä taivaan iloja siinä määrin kuin ennen. Taivaspaikan lobbaaminen ja eutanasian hyväksyminen varmaan auttaisivat ikärakenteen vääristymän oikaisussa.

Yhteiskunnan kannattaisi panostaa toimenpiteisiin, joiden avulla vanhukset saadaan ”terveinä hautaan”. Tämä toisi säästöä niin sosiaali- kuin terveysmenoissa, jolloin myös näiden alojen työvoimapula helpottuisi. Vanhuus on siitä hankala ”sairaus”, ettei sen etenemistä voi estää.

Onnellisuuden löytäminen edellyttää, että ympärillä on toisia ihmisiä. Monet tutkimukset osoittavat, että sosiaali- eli lavatanssilla on monia etuja, jotka vaikuttavat suotuisasti ihmisen mielenterveyteen ja fyysiseen kuntoon. Lavatanssin puolesta puhuvat monet seikat. Muun muassa siitä on apua hoidettaessa stressiä, ahdistusta ja sosiaalisia pelkoja sekä sillä täydennetään muita hoitomenetelmiä (Alzheimer, Parkinson, skitsofrenia,..)

Parkinsonin tauti (PD, Parkinson’s Disease) on krooninen tasaisesti etenevä keskushermoston sairaus, johon liittyy tiettyjen hermostosolujen rappeutumista ja tyvikanavien toimintahäiriöitä. Nykykäsityksen mukaan tämä rappeutuminen johtuu erilaisista solunsisäisen aineenvaihdunnan häiriöistä. PD tunnettiin aikoinaan nimellä ”vapinahalvaus”. Keskimääräinen puhkeamisikä on 60-65 vuotta. Motorinen aktiivisuus vähenee, kuten liike hidastuu, amplitudi pienenee ja asennot ovat epävakaita. Lisäksi sairauteen liittyy masennusta sekä kognitiivisia ja psykoottisia häiriöitä.

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa (laaja-alaista henkisten kykyjen heikentymistä) aiheuttava sairaus. Perimmäisiä syitä ei vielä tiedä, mutta aivojen hermoratojen ja aivosolujen mikroskooppiset vauriot heikentävät muistia ja tiedonkäsittelyä. Vauriot alkavat yleensä ohimolohkojen sisäosista. Sairastuneen on vaikea painaa mieleen vastikään tapahtuneita ja puhuttuja asioita. Vanhat tiedot säilyvät selvästi pitempään ja hajamielisyys lisääntyy kuin myös ”savolaiset projektit” – aloitusta vaille valmis”. Lopulta heikentyvät päivittäisten perustoimien tekeminen sekä masennus, ahdistuneisuus ja käytösoireet lisääntyvät.

Itsehoitona ennaltaehkäisy molempiin sairauksiin on paras ja yhteiskunnalle halvin perusratkaisu. Vanha sanonta kuuluu: ”se kalu ruostuu mitä ei käytä”. Se pätee tässäkin. Käsky kuuluu: hoida kuntoasi, käytä aivojasi, hoida muut sairaudet, vältä ylipainoa, liiku säännöllisesti, älä juo alkoholia äläkä tupakoi. Tuhmia lauluja voi viheltää tai hyräillä hiljaa, jos siltä tuntuu. Varsinkin nuoruudessa kuultu musiikki on mielimusiikkia ja se piristää aivoja.

Eri puolilla maailmaa tehdyt tutkimukset osoittavat, että sosiaalitanssin eli lavatanssin harrastamisella voi olla hyvin suuri positiivinen merkitys ihmisen hyvinvointiin. Kyse ei ole pelkästään tanssimisesta, vaan myös laululla, sanoituksilla ja musiikilla on merkittäviä terapeuttisia vaikutuksia fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia hoidettaessa ja ennalta ehkäistäessä.

Tantun näkemys tanssista

Senioritanssien järjestämisessä ei tarvita suuria ja kalliita orkestereita. Erikoislääkärin tuntitaksalla saa tanssimusiikkia hyvin soittavan duon koko iltapäiväksi ja siinä tulee hoidettua sadan ihmisen kuntoa, mielenterveyttä sekä sosiaalista kanssakäymistä samalla kertaa. Ei ihme, että monissa iltapäivätansseissa on väkeä kuin ylösnousemuksessa, esimerkkinä vaikkapa kansallisoopperan ilmaiset teetanssit. Poliitikkoja lavatansseissa ei näy, kun siellä ei jauheta ideologiaa eikä haasteta riitaa.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu