Rooman valtakunta ja terroristijärjestö selootit

Makkabealaiset oli juutalainen pappis- ja hallitsijasuku, jonka jäsenet hallitsivat Juudeaa noin vuosina 165–37 eaa. Juudean prokuraattori Antipatros nimitti poikansa Herodeksen (73 eaa. – 4 eaa.) Galilean käskynhaltijaksi vuonna 47 eaa. ja Caesarin murhan jälkeen Marcus Antoniuksen tukemana Rooman senaatti valitsi vuonna 37 eaa. Herodeksen Juudean kuninkaaksi, joka hallitsi Rooman alaisuudessa kuolemaansa saakka, minkä jälkeen hänen valtakuntansa jaettiin hänen poikiensa kesken. Esimerkiksi Herodeksen pojanpoika Agrippa (10 eaa. – 44 jaa.) oli Juudean kuninkaansa vuosina 37- 44. Jeesuksen elinaikaan Rooman pinta-ala oli noin 4 milj. km² ja asukkaita 5 miljoonaa.

Herodeksen jälkeen Rooman nimittämät legaatit ja prokuraattorit vainosivat juutalaisia ja rasittavat heitä suurilla veroilla, joiden maksamatta jättämisestä Juudean provinssin prokuraattori Florus (64-66) sai aiheen määrätä 3600 jerusalemilaista surmattavaksi. Tästä seurasi lisää kapinointeja, jotka päätyivät juutalaissotiin (66-73 ja 115-117). Näihin aikoihin kirjoitettiin evankeliumit.

Juutalaisten kapinallisten eli seloottien tavoitteena oli karkottaa kaikki ulkomaalaiset Palestiinasta. Rannikkoalueet ja jokilaaksot olivat hedelmällisiä alueita, kun taas esimerkiksi Samarian ja Galilean vuoristoiset alueet olivat otollista maaperää terroristisille kapinaliikkeille eli selooteille, joista Uudessa Testamentissa käytetään myös nimitystä kiivailijat tai ryövärit riippuen siitä, mistä porukasta puhutaan. Samoin kuin nykyajan terroristit myös selootit toimivat pieninä soluina ja kiinni jääminen silloin yleensä tiesi kuolematuomiota ristinpuussa.

Tuskin tarvitaan paljoakaan mielikuvitusta, jos väitetään, että roomalaisesta näkökulmasta, myös Jeesuksen keräämä opetuslasten joukko oli selootteja eli nykytermein terroristeja. Pari esimerkkiä: yksi opetuslapsista oli Simon Kananeus eli Simon Kiivailija. Simon Pietari oli ainakin Getsemanessa aseistautunut miekalla, jolla sivalsi korvan yhdeltä pidättämään tulleelta. Miekka oli sotilasase ei siivilityökalu. (Joh.18:10 ”Simon Pietarilla oli miekka. Hän veti sen esiin ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti; palvelija oli nimeltään Malkos.”)

Rooman valtakunta
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu