Tangon historia on pakolaishistoriaa
Rio de la Platan alueelle paenneet tai vapautuneet afrikkalaiset neekeriorjat liittyvät kiinteästi tangon alkuhistoriaan. Heiltä on erityisesti peräisin rytmi ja keskivartaloliike. Argentiinan maaseudulla espanjalaisten ja amerikkalaisten jälkeläisistä syntyneet kreolit (criollos) lähtivät nälän ajamina kohti rikkaita satamakaupunkeja toisessa kädessä veitsi ja toisessa kitara raivatakseen itselleen elintilaa. Espanjalaiset ja italialaiset talouspakolaiset kansoittivat Buenos Airesin slummit ja posetiivin säestyksellä opettelivat tangon ensiaskeleita kadulla. Tango edusti pakolaisuutta ja kehittyi siitä ja siinä. Taitavat tangotanssijat ja -muusikot lähtivät BA:sta Pariisiin ja New Yorkiin eli pakolaisvirta kääntyi heidän etsiessään parempia elinoloja.
Nuoret ranskalaiset naiset seurasivat talouspakolaisina argentiinalaisia rattopoikia ja pihviparoneja Pariisista BA:iin päätyen usein ammattimaisiksi tangotanssijoiksi ja ”illan emänniksi” vasta-avattuihin pariisilaismallisiin kabareepaikkoihin. Pakolaisuus koskien rotua, yhteiskuntaluokkaa, etnisyyttä ja/tai eroottisuutta liittyy oleellisena osana tangoon sen syntyhetkestä lähtien.
Tangon esittäminen julkisesti on käynyt läpi voimakkaan muutosprosessin (eli kolonialisoitunut) ennen kuin yläluokat ja länsimaiset kulttuurihegemonistit ovat sen hyväksyneet. Sivistyneistöksi itsensä julistaneet puhdistivat tangon Etelä-Amerikan satamakaupunkien slummien ja bordellien arveluttavista aineksista sopivaksi Pariisin, Lontoon ja New Yorkin kabareihin ja tanssisalonkeihin.
Vuoteen 1920 asti oli selvää, että tangon synnillisyys liittyi enemminkin rotuun ja yhteiskuntaluokkiin kuin sen eroottiseen sisältöön. Kun eurooppalainen hienosto omaksui tangon, siitä tuli nautinnollinen, hiukan sopimaton huvittelumuoto. Kuten monet muutkin kaukomaiden kulttuurimuodot viihdeteollisuus paketoi tangon eksoottisen intohimon tuotteiksi: äänilevyt, tanssin käsikirjat, elokuvat, muoti, tähdet jne. Tango uudistettuna porvariversiona työnnettiin maailmanmarkkinoille. Ironisesti myös kolmanteen maailmaan eli sinne, mistä tango oli alun perin lähtöisin.
Tango and the Political Economy of Passion, professori M. E. Savigliano (ISBN 0- 8133- 1638-3).
Hauska sukellus tangon historiaan, nimenomaan argentinalaisen. Onhan siinä suuri ero esim. suomalaisen ja argentiinalaisen tangon poljennossa. Ja mestari Astor Piazzola vei tuon ”poljennon” uusiin sfääreihin niin, että omakin yleisö oli aluksi varautunut, kunnes sai arvostusta ulkomaiden (mm. USA) kautta koukaten. Noinhan taisi käydä myös modernille samballe.
Bandoneònhan muuten on niin vahvasti sidoksissa argentiinalaiseen tangoon, että itselleni oli yllätys kun kuulin missä maassa se on kehitetty, eli ettei se olekaan argentiinalainen. Olenko oikeassa? Sinä varmaan tiedätkö tuosta enemmän? Eipä silti, saksalaiset ”maahanmuuttivat” runsain määrin Argentiinaan ja Brasialian eteläisimpään Rio Grande do Solin osavaltioon. Italialaiset veivät sinne viinikulttuurin ja saksalaiset olutkulttuurin, jopa niin, että siellä on italialaisia ja saksalisia kyliä aina rakennuskuittuurista alkaen.
Kun tangosta alustit niin en malta olla maintisematta mielipidettäni: Tapani Kansan levyttämä ”Päivä jolloin rakastat” ( El Dia Que Me Queiras) on maamme oloissa aivan upea ja erilainen tangolevy – Tapsan laulu ehkä ”liiankin siistiä” vailla argentiinalaista rosoa ja elämän makua, mutta hyvä. Muistaakseni argentiinassa asuneen Ahti Taposen lyriikka tuo siihen aivan uuden sanoitustyylin. Harmi, että sattuneista syistyä ko. levy jäi hiukan sivuraiteille.
Toki se ratsasti tangoaallon harjalla, tekihän samaan aikaan mm. Richard Clayderman samat tangot pianosovituksina.
Oli miten oli, Kansan Tapani olisi ansainnut suuremman huomion tuolle levylleen, kuten olisi ansainnmut myös Betonimylläri-levylle, jossa hän laulaa Heikki Sarmannon säveltämiä Lauri Viidan runoja. Kovaa kamaan meidän oloissa molemmat levyt – sanoisin.
Niin, mainitsit, että mm. tango on pakolais-/maahanmuuttajien musiikkia. Äskettäin maahamme on muutettu runsain määrin lyhyessä ajassa ja lisää ilmeisesti on tulossa. Minkälaisen kauniin lisän mahtaa tämä maahanmuuttoaalto tuoda meidän musiikkikulttuuriimme? Mielenkiinnolla seuraan ja odotan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentistasi, joka herätti mm. seuraavia ajatuksia:
Bandoneonin historia on ainakin minulle hämärän peitossa, mutta jostain muistan lukeneeni seuraavankin tarinan. Harmonikan ’serkku’ bandoneon kehitettiin 1800-luvulla Saksassa virrenveisuun säestykseen köyhissä seurakunnissa, joilla ei ollut varaa kalliisiin urkuihin. Eräs ruotsalainen merimies osti tällaisen pelin tylsien merimatkojen ratoksi ja kerran laivan reitti osui Buenos Airesiin. Rankan matkan jälkeen hän irrotteli siinä määrin, että ryyppyputki ei katkennut ennen laivan lähtöä ja jonkin ajan kuluttua rahat olivat loppu ja jano edelleen kova. Hän myi bandoneoninsa viinapullosta ja niin soittopeli päätyi tangosoittajille. Merimiehestä en ole tavannut myöhemmin merkintöjä.
’Tango’ kirjassa (ISBN 0-500-01671-2) s. 138 on kuva (16.2.1944), jossa vasemmalla istuva bandoneonin valmistaja Luis Mariani esittelee ensimmäistä argentiinalaista tehdasvalmisteista bandoneonia muusikoille vasemmalta lukien José Razzano (Duo Gardel – Razzano), Aníbal Troilo (bandoneonisti kautta aikojen), Santos Dicépolo (tangolyyrikko) ja Francisco Canaro (orkesterijohtaja).
Tango nuovo on varmaan parempi yleisnimi avangart-tangolle, joka edustaja (perustaja?) Astor Piazzolla on. Hän liittyi Troilon orkesteriin 1939. Aníbal Troilo: (’Pichuco’, Paksukainen 1914-1975) ’He was also simply the finest bandoneon player there has ever been or ever likely to be’ (em. kirja s. 147) Troilo kerran sanoi Piazzolan musiikista: ’No, bibe, eso no es tango!’ (Poikaseni, tuo ei ole tangoa). He eivät sen jälkeen olleet kovin hyviä ystäviä.
Vuosittaisissa Buenos Airesin tangon MM- kisoissa on kaksi luokkaa: estraditango ja lavatango. Turistipaikoissa teattereissa ei näe muuta kuin estraditangoa. Siinä ’kiemurointi’ on eri luokkaa kuin tango de pistassa, missä monet vauhdikkaat kuviot ovat kiellettyjä eikä ote saa irrota. Estraditangon esiintyjillä on monesti balettitausta ja musiikkina usein tango nuovo.
Ilmoita asiaton viesti
Täältä vuorostaan kiitos ansiokkaasta asialisäyksestä aiheeseen.
Hyvä tarina – myös bandeneonin alkuperästä – on parempi kuin tismalleen tosi.
Itse kuulin asiasta saksalaisen kaverini täsmällisesti kertomana – olen tosin tuon jo unohtanut ja kurkkasin Wikistä että Saksassa se taidettiin kehitellä.
Kiintoisa tarina, kuten merimiestarinat aina (((
Tarinasi bandeneonin siirtymisestä Saksasta Argentiinaan muistutti tarinaa merimiespannun syntyvaiheesta – siinäkin olitiin laivalla kun merimieskokki hiukan sekoitteli aineksia — ja hyvältä maistuin. Kuten sanoin; hyvän tarinan ei tarvitse olla tosi – oikein hyvä tarina ei voi olla tosi – kunhan taustafaktat täsmäävät.
Tuli mieleen että maailmassa on aloja jotka menestyäkseen tarvitsevat taustatarinoita, kuten matkailu-, majoitus-, ruoka-, viini ja ravintola yms. aloilla. Ravintolalle on yleensä eduksi pitkät perinteet, omistusketju suvussa ja tietenkin jos kuuluisuuksien kuva on seinillä tai jos joku heistä on jopa naukannut viskin baarin tiskillä niin a vot.
Viini-, ruoka-, ja hotellipisnes nojaa usein pitkiin perinteisiin, kuuluisiin vieraisiin jne.
Tango nuovosta ja Astor Piazzollasta tuli aika lailla lähiaikoina oivallinen dokumentti (varmasti näit sen). Siinäkin taidettiin mainita tuosta Aníbal Troilon tölväisystä ja miesten välirikosta.
Dokomentti antoi elävän kuvan argentiinalaisesta elämän sykkeestä, tempperamentista, lahjakkuudesta ja sisukkaasta omantien kukemisesta, joka sitten palkittiin (Pizzolla).
Ilmoita asiaton viesti
Astor Piazzolla (AP) vietti lapsuutensa (4 – 16 v) vanhempiensa Vicente ”Nonino” Piazzollan ja Asunta Mainettin ainoana lapsena New Yorkissa jazzin ja klassisen musiikin maailmassa, mutta muutti 1936 takaisin synnyinkaupunkiinsa Mar del Plataan, josta sitten Buenos Airesiin (BA) seuraavana vuonna. Carlos Gardel oli huomannut AP:n bandoneon-kyvyt ja pestaisi tämän 13 vuotiaan pojan lehtipojan rooliin elokuvaan ’El Dia Que me Queiras’ soittamaan pienen palan ja maksoi siitä 25 $.
BA:ssa AP istui illasta toiseen Café Germinalissa kuunnellen Anibal ”Pichucho” Troilon orkesteriin musiikkia ja kerran pääsi näyttämään ’Paksukaiselle’ bandoneon-taitonsa soittaen Gershwinin ’Sininen rapsodia’ (1924). Sen jälkeen hän olikin boheemielämää rakastavan Troilon orkesterissa vuodet 1939-1944. AP oli intohimoinen muusikko. Kun työ Troilon orkesterissa päättyi kello 4 aamulla, niin jo kello 7 hän oli Colón oopperan harjoituksissa.
Vuonna 1959 voitettuaan erään sävellyskilpailun kappaleellaan ’Sinfonia Buenos Aires’ hän pääsi opiskelemaan säveltämistä Pariisiin, jossa opettaja huomasi AP:n lahjat ja suositteli keskittymään myös Argentiinan kansanmusiikkiin. Opettajan kannustus oli kimmokkeena tango nuevon syntyyn muuttaen tyylilajin kamarimusiikiksi ilman laulajaa tai tanssijoita. Vuosina 1958–1960 Piazzolla teki erilaisia jazz/tango -kokeiluja erityisesti New Yorkissa BA:n edelleen suhtautuessa häneen nuivasti. Tuolloin hän sävelsi uudelleen ylivoimaisesti tunnetuimman teoksistaan, Adiós Nonino (~ ’Hyvästi isä’), hänen isänsä äkillisen kuoleman johdosta 1959.
Jo 1950-luvun loppupuolella AP vallankumouksellisesti yhdisti tangon länsimaiseen taidemusiikkiin rikkoen perinteiset kuviot ja tanguerot olivat raivoissaan, mutta Piazzolla itse tiesi olevansa lopulta oikealla tiellään.
Ilmoita asiaton viesti
”.. Oli miten oli, Kansan Tapani olisi ansainnut suuremman huomion tuolle levylleen, ..”
Täysin samaa mieltä. Itse erityisesti yllätyin hienoista käännöksistä. Eräs syy taisi olla se, että hetkeä aiemmin Julio Iglesiakselta tuli samaan formaattiin tehty levy. En tiedä oliko siinä myös taustalla tekijänoikeusjuttuja. Oudon hiljaa Kansan cd sammui markkinoilta ja nopeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla näemmä on vankka kiinnostus espanjankielisiin kulttuureihin (mm. Argentiina) ja tangoon.
Hyvää settiä oli tuossa aiemmassa kommentissasi Astor Piazzollan värikäistä vaiheista – minulla tuo on vähäisempää ja avautui tv-dokumentin kauutta.
Mutta Kansan Tapsa ja argentiinalainen tango? Tosiaan samaan saumaan sattui (taisi Tapsa haistaa markkinaraon) Julio Iglesian vastaava levy ja myös tuo mainitsemani Richard Claydermanin tangoliruttelu.
Se mitä itse ymmärrän, niin juuri Ahti Taposen erilainen tapa tehdä elämänmakuista käännöslyriikkaa ja rikkoa suomalaisen tangon sydämeniräytyy -tematiikka, toi ko. levylle uuden ulottuvuuden ja ison orkesterin kanssa tango ”svengasi kuin hirvi”.
Tapsalla taisi olla tuolloin oma ikävästi markkinointia häiritsevä episodi – se loppuun palaminen juuri kiertueen aikana.
Mutta Tapsahan laulaa mahtavasti ja tunteella juuri tuolla levyllä.
Ilmoita asiaton viesti
Bandoneonin nimi tulee tosiaan saksalaisesta soitinkauppiaasta Heinrich Bandista (1821–60), joka kehitti sen pienten tilojen kirkkoharmonikaksi. Jollakin tapaa epäilemättä merimiehet liittyvät sen päätymiseen Argentiinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Bandin oma musiikki kuulosti tältä:
https://www.youtube.com/watch?v=emTgYJqo3LE
Keksijä syntyi ja kuoli Saksan Krefeldissä. Mitähän miettisi soittimensa nykyroolista näin 160 vuoden kuluttua?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommenteistasi. Minulle mielenkiintoista tietoa.
Ilmoita asiaton viesti