Tangon synty, nousu ja sammuminen

Tangon historia on pakolaishistoriaa. Rio de la Platan alueelle paenneet tai vapautuneet afrikkalaiset neekeriorjat liittyvät kiinteästi tangon alkuhistoriaan. Heiltä on erityisesti peräisin rytmi ja keskivartaloliike. Nuoret ranskalaiset naiset seurasivat talouspakolaisina argentiinalaisia rattopoikia ja pihviparoneja Pariisista Buenos Airesiin päätyen usein ammattimaisiksi tangotanssijoiksi ja ”illan emänniksi” vasta-avattuihin pariisilaismallisiin kabareepaikkoihin. Pakolaisuus koskien rotua, yhteiskuntaluokkaa, etnisyyttä ja/tai eroottisuutta liittyy oleellisena osana tangoon sen syntyhetkestä lähtien.

Tango on käynyt läpi voimakkaan muutosprosessin ennen kuin yläluokat ja länsimaiset kulttuurihegemonistit ovat sen hyväksyneet. Sivistyneistöksi itsensä julistaneet puhdistivat tangon Buenos Airesin slummien ja bordellien arveluttavista aineksista sopivaksi Pariisin, Lontoon ja New Yorkin kabareihin ja tanssisalonkeihin. Vuoteen 1920 asti oli selvää, että tangon synnillisyys liittyi enemminkin rotuun ja yhteiskuntaluokkiin kuin sen eroottiseen sisältöön.

Myös Argentiinassa siirtolaisaallot taistelivat keskenään ’uppoavan laivan pelastusrenkaista’. Toisin sanoen tämä olisi saattanut merkitä verisiä kiistoja eri etnisten ja kulttuuriryhmien välillä. Kuitenkaan noilta ajoilta ei ole arkistoitu kovin vakavista yhteenotoista. Tangon avulla voitiin tuulettaa henkilökohtaisia ristiriitoja, jotka olivat syntyneet kulttuurien ja sosiaalisten olosuhteiden törmäyksessä. Tango oli kieli, jota kaikki ymmärsivät. Sanoitukset auttoivat sopeutumaan siirtolaisuuden murrokseen ihmisten välisissä keskinäisissä kamppailuissa. Tango oli seurausta sekoittumisesta ja se oli aktiivinen väline, joka tarjosi selkeää apua maahanamuuttajien sopeuttamiseen uuteen isänmaahansa. Tangon avulla vähemmän pyhä kurjalisto saatiin yhteiskuntakelpoiseksi. Sosiaalisesti marginaalisista oloista tango aloitti vaelluksensa ja valloitti vähitellen laajan yleisönsä. Tangosta jäi niin syvät jäljet, että vielä nykypäivänä argentiinalaisen karikatyyrina on hattupäinen tangoa tanssiva compadrito (jätkä, parittaja, pikkurikollinen, tyhjäntoimittaja).

Kun maahanmuuttajien integroituminen edistyi, niin samassa suhteessa tangon suosion alamäki kiihtyi. Oli kuin olisi auennut kuilu maailman ja tangon välille. Mitä enemmän yhteiskunta yhtenäistyi, sitä enemmän tango häipyi yhteiskunnasta. Toiset eivät halunneet tietää tangosta mitään tai pitivät sitä metelinä ja hulinointina, toisille se oli tärkeä kulttuuri- ja juhlimismuoto. Myös alkoi esiintyä vihjauksia tangoon liittyvistä narsistisista piirteistä, naisellisesta yliarvostuksesta sekä tangoriippuvuudesta. Maailmanlaajuisen tangomanian jälkeen alkoi tangon alamäki ja tangon kulta-aika voidaan katsoa päättyneeksi 1950-luvun puolivälissä, kun Piazzollan avantgard-tango sai enemmän jalansijaa.

Tangon historia (Piazzolla ei Piazolla)
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu