Tanssimalla ennaltaehkäisyä masennukseen

Orjien ruokinnan helpottamiseksi englantilaiset päättivät siirtää Tahitilta leipäpuun taimia Karibian alueelle. Siinä tarkoituksessa rahtilaiva HMAV Bounty 23.12.1787 otti suunnan Tyynelle valtamerelle. Oma lukunsa on, miten miehistö piti fyysistä ja psyykkistä kuntoaan yllä rasittavan matkan aikana. Kapteeni antoi tarkat määräykset terveellisestä ruokavaliosta, jota oli noudatettava ankaran piiskarangaistuksen uhalla. Joka päivä kello 16 vapaana olevan miehistön tuli kokoontua kannelle tanssimaan kolmen tunnin ajaksi puolisokean viulistin soittaman musiikin tahdissa. Kapteeni uskoi vahvasti tanssin ja liikunnan terveysvaikutuksiin. Syksyllä 1788 eräät laivan miehistä kieltäytyivät tanssimasta, minkä johdosta kapteeni eväsi heidän rommiannoksensa. Jokainen ymmärtää, että se oli pahin rangaistus, mikä merimiestä voi kohdata. – Lopun tarinasta voi lukea Tieteen Kuvalehti, Historia no. 4/2011

Monet tutkimukset tukevat sitä yleistä käsitystä, että paritanssista on tavattoman monta etua myös mielenterveydelle fyysisen terveyden lisäksi. Liikkuminen musiikin rytmiin ja liikkeiden sovittaminen musiikkiin on eräiden väitteiden mukaan olemassa olevista toiminnoista niitä monimutkaisimpia ja siinä on pantava peliin suuri osa koko inhimillisestä aivokapasiteetista. Tämän väitteen totuusarvosta en osaa sanoa mitään, mutta mielenkiintoinen se on tällaiselle lavatallustelijalle.

Näinä ankeina aikoina hän, joka kotona tietää minun parhaani, päätti kutsua terapeutin kotikäynnille ennalta ehkäisemään lopullista rappeutumistani. Kukapa siihen parhaiten olisi sopinut kuin ”Hanuri ja hattu”, entinen ”Pikkupelimanni” ja nykyinen  ”Musiikin kaupparatsu” eli Harri Nuutinen.

Tässä fb-otos asiasta (Caminito), kun pilvi ei näemmä näkynytkään suoraan.

 

Lisäys 9.1.21: Juuri ilmestynyt Avainapteekit lehti (1/21) antaa vinkkejä liikkumiseen, tässä no. 10, mikä liittyy läheisesti juttuuni.

 

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu