USA ja EU eivät ole aitoja demokratioita

Demokratia on kriisissä. Vaikka syyt ovat moninaisia, kaikki ne viittaavat siihen suuntaan, että kansalaiset ovat menettäneet kykynsä vaikuttaa politiikkaan, koska löytyy liian paljon ”oikoteitä”, jotka mahdollistavat sen, että voimakkaat toimijat sieppaavat päätösvallan kansalaisilta.

Vaikka demokraattisissa yhteiskunnissa kansalaisilla on edelleen kaikki poliittiset oikeudet, kuten äänioikeus ja ilmaisunvapaus, nämä eivät vielä takaa todellista voimaa vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Politologit Benjamin Page ja Martin Giles esittivät empiirisiä todisteita siitä, että USA ei ole enää demokraattinen valtio vaan käytännössä oligarkkinen. Kansalaisten mieltymyksillä ja mielipiteillä ei ole enää tehokasta vaikutusta poliittisiin päätöksiin.

Tilanne Euroopassa on vähän samanlainen. EU ei ole koskaan ollut demokraattinen ’hanke’. Se syntyi taloudellisena integraatioprojektina ilman poliittista integraatiota ja demokratiavajetta on kritisoitu alusta lähtien. Tästä heijastumana on se, että eurooppalaiset valtiot ovat lakanneet olemasta demokraattisia.

Viimeistään vuoden 2008 kriisin jälkeen kansalaiset saattoivat todeta, että äänestysoikeuden käyttämisellä oli hyvin vähän vaikutusta niiden asioiden päätöksiin, joihin ääni oli tarkoitettu. Esimerkkinä vaikkapa Kreikan vaalit 2015. Enemmistö kansalaisista äänesti puoluetta, joka nimenomaan lupasi torjua leikkaukset ja saatuaan vaalivoiton toteutti kansalaisten vastustamat leikkaukset. Viimeaikaiset vaalit Italiassa ja Brexit vaalit vahvistavat samaa suuntausta.

Uusliberalististen teknokraattien kolme vuosikymmentä kestänyt ideologia kulminoitui vuoden 2008 finanssikriisiin tuoden mukanaan leikkauksia ja muuta kansalaisten elintason aleneista.

Populismin ja etnonationalismin nousut olivat oireellisia reaktioita kansalaisten syvästä demokratiakriisistä. Populistiset johtaja lupasivat palauttaa ’kansalle’ yhteiskunnallisen ohjauksen pois poliittiselta eliitiltä ja muilta vähemmistöiltä. Poliittinen tilanne on edelleen se, että äänestäjän on valittava teknokratian ja populismin väliltä eli asiantuntijoiden ja vähemmän oppineiden väliltä. Koronarokotukset kuvastavat hyvin asiaa: oppineet puoltavat ja rahvas vähättelee niiden tarvetta.

Jos kansalaisten tyytymättömyyttä ei oteta huomioon, tehdyt päätökset eivät myöskään tyydytä, mikä on uhka poliittisille päätöksille. Populismissa korostuu enemmistödiktatuuri. Enemmistö edustaa siinä koko kansaa ja vähemmistön on sokeasti toteltava enemmistön päätöstä. Teknokratia puolestaan korostaa vähemmistönä olevien asiantuntijoiden hallintoa, jota oppimattomien tulisi sokeasti totella. Niin populistit kuin teknokraatit hyväksyvät kansalaiserot ja poliittisten päätösten sokean tottelemisen. Kumpikin näkemys oikoteineen johtaa diktatuuriin.

Puola ja Unkari yrittävät haudata riippumattoman oikeuslaitoksen ja perustelevat asiaa sillä, että ohjaus ja päätösvalta on palautettava ’kansalle’ ja otettava se pois juristien eliitiltä, jolla ei ole ’kansan’ valtuutusta. Samalla jätetään vaille suojaa vähemmistöjen oikeudet (LGTB, naiset, toisuskovaiset, ..). Näiden tulee sokeasti noudattaa enemmistön etuja turvaavia päätöksiä ja määräyksiä.

Huolestuttavia piirteitä liittyy myös teknopopulistien ehdotuksiin koskien esimerkiksi ilmastomuutoksiin, maahanmuuttoon tai pandemiaan liittyviä päätöksiä. Heidän mielestään tällaiset asiat pitää jättää poliitikkojen ja byrokraattien päätettäviksi. Äänekkäät pienryhmät ajavat näkemyksiään sattumanvaraisilla ja puutteellisilla tiedoilla saadakseen puolelleen kansalaisten enemmistön ja sitä kautta kaikki tottelemaan heitä sokeasti ilman demokraattista kontrollia. Epädemokraattisuus kytkeytyy lupausten pettämiseen ja toteutumatta jäämiseen, kun poliittinen kontrolli puuttuu. Äänestäjästä tuntuu, että hänen valtakirjaansa on käytetty väärin. Tärkeissä asioissa valtiopäivät voi etsiä luotettavaa tietoa ratkaisun osalta puolesta ja vastaan, mutta ei voi heittää vaikeaa päätöstä kansanäänestykseen.

Populistien ja teknokraattien ehdotukset harvoin ovat demokraattisia eivätkä siten voi toimia. He ehdottavat kansalaisille epädemokraattista ansaa uskottelemalla heillä olevan oikotien, jolla äänestäjien toiveet toteutetaan. Platon ehdotti aikoinaan, että filosofin tulee johtaa valtiota. Nykyisten teknokraattien mielestä johtajana tulee olla asiantuntija. Populistit uskottelevat, että johto on palautettava ’kansalle’ ja että he ovat niitä, jotka edustavat ’kansaa’ haluttujen tulosten aikaansaamiseksi. Kumpikin ideologia unohtaa sen, ettei yhteiskunta voi olla parempi kuin sen jäsenet.

Kun hyvien tulosten aikaansaamiseen ei ole oikotietä, niin ainoa keino yhteiskunnan parantamiseen on hyväksyä pitkä demokratian tie, muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa parempaan, jotta jokainen yrittää parhaansa ja tavoitellaan ratkaisuja, joita jokainen pitää järkevinä.

Lähde: Cristina Lafont 1. Democracy Without Shortcuts: A Participatory Conception of Deliberative Democracy, ISBN: 9780198848189; 2. El Pais 7.11.2021 s. 4 / Politíca: EEUU y Europea no son demcracias reales

+1
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu