Vierivä kivi ei sammaloidu eikä sammaloitunut kivi enää vieri

Alkoholismi on sairaus, joka kieltää itsensä (eräs alkoholin suurkuluttaja: ”Minä hallitsen juomiseni, mutta tuo Jaska on kyllä aika juoppo”). Ikääntymisessä on vähän samaa. Kun katselee ikätovereita, monesti huomaa heissä piirteitä jotka viittaavat erilaisiin neurologisiin häiriöihin tai rappeutumisiin. Sen sijaan itse kuvittelen olevani skrappi, vaikka silloin tällöin ja enenevässä määrin unohtelen sitä sun tätä.

Havaitseminen, ajattelu ja muistaminen (kognitiiviset toiminnot) liittyvät henkilökohtaiseen tiedonkäsittelyyn, mikä kauhukseni on omalla kohdallanikin muuttunut, mutta ei välttämättä parempaan suunaan. Tietomuisti kuten ihmisten nimien muistaminen ja taitomuisti kuten polkupyörällä ajo eivät enää ole samalla tasolla, mitä 50 vuotta sitten. Eräs entinen ystäväni totesi minulle: ”Ainoa aisti, mikä sinulla vielä näyttää pelaavan hyvin, on itsetunto!” Jokapäiväisistä perustoiminnoista selviytymiseen menee enemmän aikaa ja aina on hirveä kiire, kun kaikkien tavaroiden (avainten ym.) etsimiseen menee kaikki aika.

Kun aloin käymään varttuneemman nuorison iltapäivätansseissa vuosikymmeniä sitten, osallistujia oli usein noin karkeasti sama määrä kuin orkesterissa jäseniä. Nyt iltapäivätanssit ovat monesti ääriään myöten täynnä tanssijoita ja orkesterit kutistuneet pariksi esiintyjäksi. Osa ostaa tanssilipun, osa konserttilipun tai kahvilipun. Lavatanssit ovat monelle ennen muuta sosiaalinen tapahtuma. Jos siinä sivussa pääsee rutistamaan partneria, värähtää mielessä vanhat rakkaat muistot, jolloin vielä synnin painopiste oli teoissa eikä pelkästään sanoissa ja ajatuksissa kuin nyt.

Kun varsinaisissa teatteri- ja konserttiesityksissä istutaan paikoillaan ja kuunnellaan korva tarkkana taiteilijoiden esityksiä, niin lava- eli sosiaalitansseissa jokainen voi olla aina kahden kappaleen ajan itse pääosan esittäjä ja pääsee nauttimaan vaikka ramppikuumeestaankin. Musiikki, liikkuminen, kosketus ja muu sosiaalinen kanssakäyminen kouraisevat osallistujan mieltä syvemmin kuin pelkkä passiivinen istuminen.

Tällaisia ajatuksia pulpahti mieleeni, kun melkein seinäruusuna seurailin Oopperan teetansseissa (ke 8.11) Kimmo Leppälän orkesterin ja seuraavana päivänä Orimattilan kehräämössä Harri Nuutisen ja Jari Nurmisen ikivihreiden tanssikappaleiden soittoa. Oopperan lämpiö oli taas lähes tupaten täynnä ja Kehräämölle oli tultu oikein tilausbussilla Kotkasta asti. Samalla vahvistui usko siihen, että lavatanssi on kustannustehokas tapa hidastaa ennalta niin henkisen kuin fyysisen vanhenemisen etenemisnopeutta.